14.OSA

Julius avasi oven enempiä lupia kyselemättä ja astui sisään. Sisällä löyhkäsi pahemmalta kuin huonomaineisessa juottolassa.

Julius ei huudellut talon väkeä käveli vain suorinta päätä keittiöön. Sieltä hän löysi viinan hajuisen Danielin. 

Daniel ei huomioinnut mitenkään tulijaa. Kulautti vain uuden lasillisen kurkkuunsa.

- Olet siis luovuttanut. Ei siinä sitten mitään. Näinkö aiot elää tästä lähtien? Istumalla humaltuneena kotona kaiket päivät tekemättä mitään? Julius kysyi ja pudisteli päätään säälivästi.

- Jos tulit syylistämään minua voit lähteä samantien. Minä yritin löytää hänet, mutten löytänyt. Epäonnistuin aviomiehenä, senkö haluat kuulla? Daniel kysyi katkerana.

- Minä en missään vaiheessa ole syyttänyt sinua tapahtuneesta. Ja siitä miten olet onnistunut aviomiehenä en voi sanoa mitään, koska en tiedä sitä, Julius sanoi terävästi.

- Mitä hittoa sitten teet täällä jos et kerran halua syyllistää minua? En halua sääliäsi, Daniel tiuskaisi ja kulautti uuden lasillisen sisäänsä.

- Sinä et tarvitse enää yhtään enempää, Julius sanoi ja nappasi Danielin kädestä lasin ja vei koko tarjottimen pois.

Julius viskasi juomat pois ja huokaisi raskaasti.

- Minä en missään nimessä syytä sinua, mutta minusta sinä luovutit liian nopeasti. Hitto soikoon, hän on minun siskoni. Olen huolissani ja äiti ihmettelee kotona kun olen niin levoton, enkä voi kertoa hänelle miksi, Julius vuodatti.

- Mitä hittoa sinä kuvittelet minun pystyvän tekemään? Olen etsinyt joka paikasta, kysellyt ihmisiltä, Daniel vastasi.

- Et tarpeeksi. Siitä on vasta kuukausi, Julius sanoi ja nappasi Danielia käsivarresta.

- Mitä hittoa luulet tekeväsi? Daniel ärähti.

Julius ei vastannut. Retuutti Danielin vain pihalle ja kaatoi kumoon veteen.

- Mitä tuo oli olevinaan? Daniel kysyi vihaisena kun nousi vedestä.

- Se herätti sinut tuosta horroksesta. Nyt sinä menet ja nukut tuon humalan pois. Sitten me menemme yhdessä etsimään siskoani, Julius ilmoitti.

Danielin nukkuessa sisällä Julius päätti vähän avittaa kaveria. Hän herätti hoitamattoman kasvimaan uudelleen eloon.

Ekaan kertaan kuukauteen Daniel nukkui monta tuntia. Lisan lähdettyä Daniel oli nukkunut vain pari tuntia vuorokaudessa.

Tuntien vierähtäessä Juliuskin torkahti sohvalle.

Samaan aikaan toisaalla Lisa valmisti ruokaa nyrpeänä.

Hän inhosi tätä työtä. Todella inhosi.

Joka ilta joku humalainen koitti suostutella hänet mukaansa ja hän sai kerätä kaiken malttinsa, ettei iskenyt miehiä haaroväliin suutuksissaan.

Lisa veti syvään henkeä ennenkuin joutuisi viedä aterian asiakkaalle. Ehdottomasti ärsyttävimmälle asiakkaalle ikinä.

Lisa otti tarjoilualustalta yhden annoksen ja lähti viemään sitä ruokailijalle.

- Jopas kesti. Onko se varmasti nyt kypsää? keski-ikäinen mies kysyi.

- Kyllä, Lisa vastasi hammasta purren, ettei tiuskaisisi.

- Hyvä, tuo sitten jotain juotavaakin. Minulle tulee seuraakin, mies ilmoitti.

- Kyllä herra, Lisa vastasi.

Tyytyväisenä mies rupesi ahtamaan ruokaa sisäänsä ennen seuralaisensa tuloa. Ei mitään käytöstapoja, Lisa mietti.

Ennakoiden illan henkilö määrän Lisa teki valmiiksi muutaman ylimääräisen juoman.

Pian tuttu nainen istahti rasittavan miehen seuraksi ja tilasi itselleen saman annoksen. Tuo nainen se sitten istui joka ilta eri miehen kanssa.

Myös ehdottomasti rasittava nuorimies istui tiskille hänen eteensä ja yritti iskeä häntä. Joka ikinen ilta.

Linnean työvuoron alkaessa Lisa karkasi tyytyväisenä omaan huoneeseensa.

Ärtyneenä hän seisahtui keskelle huonetta ja tuijotti seinää.

Kuinka kauan hän oikein oli ollut tässä kamalassa juottolassa jo töissä? Hän ei kyennyt muistamaan. Ikuisuuden ja silti hänestä tuntui kun hän olisi vasta eilen tullut.

Murheekseen Lisan oli myönnettävä, että hän kaipasi takaisin kotiin.

Vihaisena itselleen moisesta ajatuksesta Lisa avasi halvan viinipullon ja kaatoi itselleen lasillisen.

Jonain päivänä kun hän saisi tarpeeksi rahaa kerättyä hän lähtisi täältä. Hän lähtisi kauas pois ja mennyt olisi vain ikävä muisto.

Juotuaan lasillisen Lisasta tuntui, että hän tarvitsisi raitista ilmaa. Pieni ratsastuslenkki ei tekisi pahaa.

Lisa kapusi hevosensa selkään ja laukkasi pois juottolan pihasta. Lämmin kesäinen tuuli puhalsi vasten hänen kasvojaan.

Lisa ratsasti tuttuun paikkaan, mihin oli kerran lapsena karannut. Ja törmännyt Danieliin, Lisa muisteli ja  masentui taas.

Daniel varmasti unohtaisi pian hänet. Eihän hän ollut tälle kuin velvollisuus. Mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä kuin lähteä? Hän ei yksinkertaisesti pystynyt enää leikkimään kotia. Joku saattaisi ajatella, että hän oli kylmä ja lapsellinen kun lähti. Sitä hän ei ehdottomasti ollut! Jos hän olisi kylmä ja tunteeton hän olisi voinut jäädä. Silloinhan millään ei olisi väliä. Mutta hän tunsi ja syvään tunsikin. Hän ei voinut jäädä Danielille riesaksi kun tuskin jaksoi hengittää yksin. 

Hänen oli annettava Danielin elää ja jatkaa elämää. Koska hän ei itse jaksanut enää. Hän kyllä itse ajelehtisi jotenkin tämän surkean elämän läpi, mutta hän ei voinut vetää Danielia mukaan tähän kurjuuteen.

***

 Seuraavana päivänä herättyään Daniel totesi, että oli pesun tarpeessa. Hän oli hyvillään, että Julius oli tullut nostamaan hänet siitä kurjuudestä ylös. Mitä ihmettä hän oikein oli ajatellut kun tarttui pullonsuuhun? Ei hän ollut mikään juomari.

 - Ajoit sitten partasikin, Julius naurahti kun Daniel siirtyi syömään Juliuksen seuraksi.
- Heh heh, Daniel vastasi kuivasti.

 - Kyllä me löydämme Lisan. Ei hän ole voinut lähteä kauaksi. Eihän hänellä ole rahaakaan, Julius yritti piristää ystäväänsä vaikka oli itsekkin huolesta suunniltaan.
Huomautuksesta Danielin ilme synkkeni.

 - Mitä sitten jos löydämmekin? Pakotanko hänet palaamaan luokseni vaikka hän ei tahdo?
- Mistä tiedät, ettei hän tahdo? Julius kysyi.
- Jos hän tahtoisi olla täällä miksi hän lähti? Daniel kysyi kuivasti.
- Hän on sekaisin. Lisa ei varmasti itsekkään tiedä mitä haluaa. Siksi miehenä sinun on tehtävä se ratkaisu, Julius vastasi.

 - Ei siinä ole mitään mieltä, että joudun pakottamaan hänet takaisin. Ei sitten mitään, Daniel huokaisi.
- Sinä rakastat häntä, vai mitä? Julius kysyi.
- Meidät pakotettiin naimisiin. Rakkaudella ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, Daniel tokaisi.
- Mutta sinä rakastat häntä silti. Et muuten välittäisi onko hän täällä pakosta vai ei, Julius vastasi.
- Puhut typeriä. En todellakaan tiedä mitä tunnen. Olen niin huolissani hänestä ja toisaalta olen niin vihainen hänelle, että en tiedä mitä edes teen kun löydän hänet? Daniel sanoi.
- Sitten kun sinä näet hänet, tiedät kyllä mitä sinun pitää tehdä, Julius vastasi.

***

 Linnea oli pyydetty pariksi päiväksi erääseen motelliin töihin. Motellin pitäjät olivat lähteneet sukuloimaan. Juuri kun Linnea oli saanut leivän paistumaan kaksi nuorta miestä astuivat ovista sisään.

 Kumpikaan miehistä ei tullut varaamaan huonetta tai tilaamaan mitään. Linnea kuunteli kun miehet esittäytyivät talon asiakkaille. Miehet etsivät jotakin henkilöä ja kyselivät olivatko asiakkaat nähneet tätä.

 Komea vaalea nuorimies etsi ilmeisesti vaimoaan. Kuka nyt tuollaisen komistuksen jättäisi? Linnea ihmetteli.
- Hänellä on ruskeat hiukset ja isot suuret vihreät silmät, mies kertoili miehelle tunnusmerkkejä.

 Mitä enemmän Linnea kuuli tuntomerkkejä hän oli varma, että tiesi tämän kadonneen henkilön.
Sitten hän tajusi.
Hemmetti, Lisa!

 - En ole aivan varma. Kuulostaa kyllä jotenkin tutulta, toinen mies pohti.

 - Eikun, kyllä. Olen varma, että olen nähnyt vaimosi jossain, mies sanoi viimein.

 - Todellako? Jossain täälläpäin? Daniel kysyi helpottuneena.
- En kyllä yhtään muista missä, mutta sanoisin, että jossain täällä päin, mies kertoi.

 "Se on Lisa! Pitäisikö minun kertoa noille miehille missä hän on? Vai pitäisikö minun varoittaa Lisaa? Mitä hittoa minä teen? ", Linnea pohti kauhuissaan.

~