sunnuntai 29. syyskuuta 2013

35. OSA

Seitsemän vuotta myöhemmin.

Vuodet olivat vierineet Danielin mielestä aivan kohtuuttoman nopeasti. Perhe oli kasvanut ja he Lisan kanssa olivat vanhenneet. Valitettavasti. Daniel tunsi itsensä vielä hyvä kuntoiseksi, mutta samaa ei voinut sanoa hänen vaimostaan, joka oli joutunut vuoteen omaksi jo vuosi sitten.
- Mitäs sinä oikein mietit täällä? Marina kysyi mieheltään.
- Minä tein erään vaikean rarkaisun, enkä kysynyt Nennan mielipidettä asiasta vaikka se kuuluu hänelle, Leonardo vastasi vakavana.
- Mitä oikein tarkoitat? 
- Minä lähetin veljelleni kirjeen. Äiti on huonossa kunnossa, Leevi varmasti haluaa nähdä äitin vielä. Sitä paitsi, eikö hänen ole jo hyvä aika saada tietää Rosesta? Leonardo selitti hieman huonolla omallatunnolla.
Marina tarttui miestään rohkaisevasti käsistä.
- Minusta sinä teit oikein. Sinä teit niin kuin sydämesi käski sinun tehdä.
Leonardo hymyili helpottuneesti ja painoi huulensa Marinan huulille.
- Onneksi minulla on sinut, Leonardo sanoi rakastavasti.

***

Sen jälkeen kun Lisa oli sairastunut niin Nenna oli ottanut perheen äidin roolin. Hän siivosi, kokkasi ja hoiti perheen asioita. Daniel, Lisa, Iines, Nenna, Rose, Leonardo ja Marina asuivat seitsemästään pienessä torpassa. Ei Leonardo pystynyt Nennaa poiskaan häätämään, koska Leevi oli perijä ja Nenna tämän vaimo vaikka erillään asuikin. Ahdasta teki. Vanhusten vuoteet siirrettiin tuvan puolelle ja Leonardo ja Marina olivat saaneet heidän huoneensa.
Viikko viikolta Lisa meni huonompaan suuntaan ja kaikki pelkäsivät pahinta.

***

Eräänä kauniina kesäpäivänä ulkoota kuului askelia kun kengät iskeytyivät pihakivetystä vasten.
Leevi avasi oven koputtamatta, mutta epäröi silti hieman. Olihan tämä sentään vielä hänen kotinsa?
Nenna oli juuri valmistamassa perheelle ateriaa kun ulko- ovi levähti auki. Kattila pamahti suoraan keittiötiskiä vasten kun Nenna näki kuka ovesta astui sisään.
Nenna tunsi miten hänen sydämensä rupesi jystkyttämään epätasaista tahtia. Eihän tämä voinut olla totta?
Leevi tuijotti häntä ilmeenkään värähtämättä ja sanaakaan sanomatta.
Tuntuikun hetki olisi kestänyt tunteja kun he vain pällistelivät toisiaan. Sitten Leevi rikkoi kiusallisen hiljaisuuden ja marssi äitinsä sängyn viereen.
Leevi katsoi kauhuissaan harmaantunutta äitiään. Oliko aika tosiaan kulunut näin nopeasti. Viimeeksi kun hän oli äidin nähnyt tämä oli nuorekas ja täynnä elämän intoa.
- Kuinka sairas hän oikein on? Leevi kysyi vakavana.
- Hän on lähinnä vuoteenomana, mutta joskus jaksaa syödä meidän kanssa ruokapöydässä ja käydä pienen lenkin pihalla.
- Entä hänen muistinsa?
- Hänen päänsä on vielä yhtä terävä kuin aina ennenkin, Nenna vastasi ja loi varovaisen hymyn miehelleen.
- Kuule, meidän pitäisi vähän jutella, Nenna sanoi varovasti.
- Niin varmasti pitäisikin, mutta eikö se voi odottaa? Minä tulin vasta ja en nyt juuri jaksa käydä sitä kaikkea läpi.
- Tämä asia ei voi odottaa, Nenna vastasi ja tunsi miten hikipisarat kerääntyivät hänen selkäänsä.
- No keskustellaan sitten, vaikka en ymmärrä mikä asia voi olla niin kiireinen melkein kahdeksan vuoden jälkeen.
Siinä samassa ovi lennähti auki ja pieni vaaleatukkainen tyttö pyyhälsi sisään.
- Äitii! Kotona ollaan!
- Mitä?
- Äiti! Rose huudahti kun ei saanut kaipaamaansa huomiota.
Hikipisarat vierivät Nennan iholla kun hän mietti miten hoitaisi tämän tilanteen parhaiten.
Leevi katsoi ihmeissään pientä vaaleahiuksista tyttöä, joka tuijotti häntä suurilla sinisillä silmillään.
Mitä ihmettä? hän ajatteli.
Oliko tuo tyttö juuri sanonut Nennaa äidikseen? Vai hänen äitiään? Mutta eikait isä ja äiti enää olleet tehneet lapsia?
Tässä oli nyt kaksi vaihtoehtoa, Leevi pohti.
Tyttö oli joko hänen lapsensa tai siskonsa. Yhdennäköisyys oli huima. Hän toivoi jälkimmäistä.
- Äiti, kuka tuo mies on?
Okei, hän ei voinut erehtyä, mutta lapsi oli osoittanut sanansa suoraan Nennalle.
Leevi tuijotti uskomatta silmiään kun Nenna käveli tytön luokse.
- Kultaseni, menisitkö vielä hetkeksi pihalle leikkimään?
- Mutta äiti, minähän tulin juuri? tyttö intti vastaan.
- Mene nyt. Kerron kyllä myöhemmin, Nenna sanoi painokkaasti, eikä vastaan väittämistä ollut.
- Selvä, tyttö puuskahti ja meni takaisin pihalle.
Nenna tunsi Leevin polttavan katseen selässään. Oli hänkin itsensä tilanteeseen pistänyt.
- Ei tässä. Tule selvitetään tämä asia tuolla, Nenna sanoi ja osoitti makuuhuonetta.
Ekaa kertaa häntä oikeasti pelotti astua Leevin kanssa kahdestaan samaan huoneeseen.
Oven lämähdettyä kiinni Leevi aloitti.
- Mitä tämä tarkoittaa? Hän on minun, eikö niin?!
- Älä huuda niin kovaa. Kyllä, hän on sinun.
- Minä en voi edes sanoin kuvata kuinka pettynyt olen sinuun! Sinä siis yksin päätit, että minusta ei ole isäksi? Siksikö sinä lähdit?
- Minä en tiennyt silloin vielä, että olen raskaana!
- Ja sinullako ei ollut mahdollisuuksia kertoa minulle asiasta? Leevi sanoi ja porasi katseensa suoraa Nennan sieluun.
- Minä en halunnut sinua tänne riitelemään kanssani! Kerrankin sain hengittää rauhassa!
- Sinulla ei ollut oikeutta sulkea minua pois! Miten saatoit?
- Minä kyllä ajattelin kertoa sinulle myöhemmin, mutta vuodet vain hujahtivat silmissä ja sitten sinusta tuli vain kaukainen muisto.
- Sinä et olisi kertonut minulle ikinä, Leevi kysyi pettyneenä.
- Minä en ajatellut, että sinä olisit niin kauan poissa.
Huoneen ovi kävi ja Daniel astui huoneeseen.
- Miksi sinä häädit Rosen pihalle? Daniel aloitti kysymyksen, mutta vaikeni kun näki edessään seisovan miehen.
Nenna säpsähti ja Leevi katsoi varuillaan isäänsä. Hän ei tiennyt minkälaisen vastaanoton saisi.
- Ei voi olla totta, Daniel henkäisi.
- Isä, Leevi sanoi varovasti.
- Sinä olet tullut takaisin!
- Tervetuloa! Daniel huudahti ja kaappasi poikansa tiukkaan halaukseen.
- Minä käyn hakemassa tytön tänne. Hänen on jo aika tavata isänsä, Daniel ilmoitti ja marssi pois.
- Pappa käski tulemaan tänne, Rose sanoi varovasti avattuaan oven.
Leevi käännähti tyttöön päin ja tarkkaili tätä hetken. Tällä oli hänen silmänsä ja hiuksensa. Hän ei silti tuntenut tätä pikkuista neitiä ollenkaan.
- Tule tänne kulta, Nenna sanoi hajamielisesti.
- Meillä on vähän kerrottavaa sinulle, Nenna sanoi vaivaantuneena ja istahti lattialle.
- Jos kerran olet isäni niin miksi ilmestyt tänne vasta nyt? Eikö sinulla ole mitään vastuuntuntoa? pikkuvanha Rose esitti kysymyksen Leeville.
Leevi käännähti vaivaantuneena, mutta onneksi Nenna pelasti hänet vaikeasta tilanteesta.
- Kulta, tämä on äidin vika. Äiti oli niin itsekäs, että halusi pitää sinut vain itsellään. Isä ei tiennyt sinusta.
- En usko sinua. Et sinä tekisi niin! Rose huudahti.
Nenna kampesi maasta ylös.
- Äitikään ei ole täydellinen. Anteeksi kulta.
- Minä haluan miettiä asiaa! Rose ilmoitti ja poistui huoneesta.
- Saisinko olla hetken yksin? Nenna esitti kysymyksen Leeville, joka poistui sanomatta sanaakaan ja sulki oven perässään.
Huoh, miten hän oli päätynytkään tälläiseen tilanteeseen.
Ja miten tästä eteenpäin?
- Mikset sinä mene juttelemaan hänen kanssaan? Daniel kysyi Roselta, joka istui tiivisti hänen vieressään.
- En halua. Tarvitseeko minun perustella?
- Ei kait, Daniel huokaisi.
- Ei ole totta! Iines kiljaisi ja juoksi veljensä syliin kun astui ulkoota sisään.
- Oletpas sinä kasvanut? Leevi ihmetteli äimänkäkenä.
- Sinähän olet jo melkein aikuinen, Leevi päivitteli.
- Minä olen aikuinen. Olen jo 19- vuotias!
- Et varmasti ole!
- No aivan varmasti olen!
- Minä tietäisin sinulle hyvän sulhas ehdokkaan, Leevi kiusoitteli pikkusiskoaan ruokapöydässä ja tämä meinasi tukehtua ruokaansa.
- Minä en tarvitse mitään sulhasta! Iines köhi.
- Mutta minä tietäisin erään oikein mukavan nuoren miehen, joka on vaimoa vailla, Leevi virnisti.
- Älä unta näe! Minä en mene naimisiin! Isä lupasi, että minun ei ole pakko.
- Niinhän sinä nyt sanot. Niin minäkin sanoin, Leevi virnisti.
- No sinullapa on hieno avioliitto, Iines letkautti, mutta katui sanojaan heti.
- Anteeksi.
Iltapalan jälkeen molemmat neidot kömpivät sängyihinsä.
- Älä murehdi. Kyllä Leevi leppyy, Iines sanoi Nennalle vetäessään peittoa päälleen.
- Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, Rose kommentoi yläpediltä.
- Nyt suuta soukemalle nuori neiti! Nenna komensi Rosea.
- En puhu sinulle! Rose vastasi ja leikki nukkuvaa.
Puhallettuaan kynttilät sammuksiin Nenna hiippaili pihalle ja veti syvään henkeä.
Mitähän seuraavaksi tapahtuisi?

~

Ja kommenttia taas juonikuvioista! :3
Mitäs piditte kun Leevi ilmestyi takaisin näyttämölle? Mitä luulette tulevaisuuden tuovan tullessaan tälle perheelle? ;)