torstai 30. toukokuuta 2013

23.OSA

Lisan ja Leonardon mennessä sisälle Leevi oli jäänyt vielä seisoskelemaan pihalle. Daniel käveli poikansa luokse ja katsoi tähän.
- Se kuuluu elämään. Joskus joutuu kokemaan menetyksiä. Se on aina surullista, mutta sinun on päästävä siitä yli, Daniel sanoi pojalleen.
- Mutta isä. Nekku oli minun paras ystäväni, Leevi nyyhkäisi.
He olivat juuri saapuneet takaisin kotiin. He olivat käynneet hautaamassa heidän rakkaan koiransa läheiseen metsään.
- Kyllä minä sen tiedän. Tulehan tänne, Daniel sanoi ja kaappasi poikansa isoon halaukseen.
- Mennään sisään ennenkuin kastumme kokonaan, Daniel sanoi vielä ja taputti poikansa harteita.
Sisällä Leonardo piti tiukasti kiinni äidistään ja itki tämän olkaa vasten.
- No niin kultaseni. Ei mitään hätää, Lisa lohdutteli pikkuistaan.
- Tiedätkös, minullakin tulee Nekkua ikävä. Isäsi antoi sen minulle kun me olimme menneet naimisiin.  Nekku oli meillä jo ennenkuin te pojat synnyitte, Lisa selitti.
- Niinkö? Leonardo nyyhkäisi.
- Niin, Lisa sanoi lempeästi.
Sisään päästyään Leevi juoksi suoraan äitinsä syliin.
- Äitii! Leevi huusi kyyneleet poskilla.
- No niin. Ei mitään hätää. Itke vain, Lisa sanoi ja silitteli poikaansa selästä.
Vihdoin kun pojat olivat rauhottuneet Lisa totesi, että olisi aika mennä nukkumaan.
 Itkuisena Leevi kömpi sänkyynsä.
 - Öitä.
 - Yritä kulta nukkua, Lisa sanoi surullisena lastensa surun takia.
  - Hyvää yötä äiti ja isä, Leonardo sanoi kömpiessään vuoteeseen.
 Pian poika nukahtikin väsyttävän päivän jälkeen.
 Daniel katsoi vielä, että pojat nukahtivat ja lähti sitten pois.
 - Voi kulta, Daniel sanoi ja kaappasi Lisan halaukseensa.
 - Kyllä he pääsevät sen yli. Näin he oppivat elämää, Daniel sanoi ja rutisti Lisan lähemmäs itseään.
- Kyllä minä sen tiedän, Lisa vastasi ja painoi otsansa Danielin olkapäähän.
 - Minulla olisi sinulle kerrottavaa, Lisa sanoi sitten ja nosti päänsä ylös.
- No kerrohan, Daniel sanoi ja pyyhki kyyneleitä Lisan poskelta.
- Tuota. Minä olen raskaana, Lisa sanoi kääntelehtien hermostuneena.
- Raskaana?
- Niin, Lisa sanoi vaisusti.
- Mutta sehän on hieno uutinen, Daniel sanoi ja hymyili Lisalle.
- Onko? Eikö meiltä tila lopu vähän kesken? Lisa kysyi.
- Aina tänne vielä yksi mahtuu, älä hätäile. Minusta on ihanaa saada tänne uusi pienokainen, Daniel sanoi ja kaappasi Lisan pitkään suudelmaan.

***

Lasten leikkiessä hippaa talon takana Lisa ja Tuulikki istuivat etupihalla ja rupattelivat.
- No mitäs pojat sanoivat kun kerroitte? Tuulikki kysyi.
- Me emme ole vielä kertoneet. Kerromme sitten vasta kun raskaus on vähän pidemmällä, Lisa vastasi.
- Ehkä se on järkevintä, Tuulikki myönsi.
- Tule. Mennään sisälle, Lisa sanoi ja nousi ylös.
- Maistuisiko sinulle kurpitsapiirakka? Lisa kysyi ja kaivoi aineksia esille.
- Voisi vaikka maistuakkin, Tuulikki naurahti.
Lasten leikkiessä ja naisten leipoessa Daniel hääri työnsä kimpussa.
- Otetaan me nyt ensiksi. Lapset saavat sitten kun tulevat sisälle ja Daniel työskentelee iltaan asti, Lisa sanoi ystävälleen.
- Sinä leivot kyllä oikeasti maailman parasta kurpitsapiirakkaa, Tuulikki kehui.
- En nyt sentään, mutta kiitos kuitenkin.
- Minäkin haluaisin lisää lapsia, mutta mieheni ei. Minusta on ollut niin ihanaa kun olen saanut tutustua sinunlaiseesi ystävään.  Olet ollut sellainen tukiverkosto minulle ja Nennalle, Tuulikki kertoi.
- Kiitos. Sinäkin olet minulle hyvin tärkeä. Autan mielelläni jos vain suinkin pystyn, Lisa vastasi ja hymyili lempeästi ystävälleen.

***

Kun Lisa oli viidennellä kuulla he päättivät Danielin kanssa kertoa lapsille, koska vatsa näkyi jo selvästi.
- Niin kuin olette jo varmaan huomanneet, äiti on hieman pyöristynyt viime aikoina. Se taas johtuu siitä, että te saatte uuden sisaruksen, Daniel kertoi hölmistyneille lapsille.
Molemmat lapset tuijottivat vanhempiaan.
- Tuleeko meille vauva? Leonardo kysyi.
- Kyllä, Daniel vastasi.
- Mitä! Miksi? Emmekö me riitä teille? Leevi kivahti.
- Leevi. Eihän kyse nyt ole siitä, Lisa sanoi lempeästi.
- Minä saan uuden leikki kaverin, Leonardo sanoi innoissaan.
- Te olette ihan tyhmiä! En halua mitään vauvaa tänne! Leevi huudahti vihaisena.
- Älä huuda. Halusit tai et, meille tulee silti pian uusi perheen jäsen, Daniel sanoi ja katsoi suoraan poikaansa.
- Ei! Minä vihaan teitä! Miksi te pilaatte minun elämäni? Leevi huusi.
Danielkin nousi tuoliltaan.
- Älä liioittele. Kyllä sinä vielä totut ajatukseen.
- En puhu teille enää, Leevi ilmoitti.
- Älä viitsi kiukutella kun ei ole mitään syytä, Daniel sanoi painokkaasti.
- Minä en asu teidän kanssa enää! Hyvästi, Leevi huusi ja juoksi ovesta ulos.
Lisa käveli Danielin luokse.
- Pitäisikö hänen peräänsä mennä?
- Antaa hänen kiukutella nyt vähän aikaa. Kyllä hän tulee takaisin, Daniel vastasi huokaisten raskaasti.
- Älä hänestä huolehdi. Minä hoidan hänet, huolehdi sinä vain itsestäsi ja tästä pienokaisesta, Daniel sanoi lempeästi ja painoi kämmenensä Lisan vatsakummulle.
- Älä Leevistä välitä äiti. Minä kyllä rakastan sinua hänenkin edestä, Leonardo sanoi.
- Voi kulta, Lisa huokaisi.
- Saanko minä koittaa vatsaasi? 
- Tietenkin kulta.
- Se potkaisi! Leonardo hihkaisi.
- Niin taisi tehdä, Lisa naurahti.
- Anna äidille hali, Lisa sanoi ja kaappasi pienen poikansa halaukseen.
- Nyt minustakin tulee isoveli, Leonardo sanoi innoissaan.
- Niin tuleekin. Sinusta tulee esimerkki pienimmälle, Daniel vastasi.
- Kuule, mennään me syömään äidin leipomaa kurpitsapiirakkaa. Leevi saa sitten kun tulee, Daniel sanoi.
 Nenna oli nähnyt pihaltaan kun Leevi oli juossut kiukustuneena takapihalle. Uteliaana Nenna kipitti pojan perään.
 - Mitä sinä mökötät täällä? tyttö kysyi.
 - Mitä se sinua kiinnostaa? Leevi vastasi tylysti.
 - Älä ole ilkeä. Se helpottaa jos kertoo murheet toiselle. Kerro minulle, Nenna sanoi ja tarttui poikaa harteista.
 - Äiti on raskaana, Leevi sanoi ja potki maata kengällään.
- Entä sitten? Nenna ihmetteli.
 - No sitten äidillä ja isällä on aikaa vain sille vauvalle! Leevi kivahti.
 Nenna hymyili leveästi Leeville.
- Oletko varma? Entäs silloin kun Leonardo syntyi? Unohtivatko he sinut silloin? Nenna kysyi ja katsoi noloon poikaan.
- Eivät, Leevi vastasi nolona.
- Eivät he varmasti tälläkään kerralla unohda sinua tai veljeäsi, Nenna sanoi lempeästi pojalle.
 - Taidat olla oikeassa. Kiitos, Leevi sanoi ja halasi Nennan yllätykseksi tätä.
 - Minä menen nyt pyytämään äidiltä anteeksi. Heippa!
Hämmentyneenä Nenna jäi katsomaan kun Leevi juoksi pois.
 Leevi poimi pihalta sievän vaaleanpunaisen kukan äidilleen. Kyllä äiti ymmärtäisi. Äiti ymmärsi aina.
 Leevin mennessä kotiin, Nennakin lähti kävelemään omaan kotiinsa.
 Posket punoittaen Nenna käveli kotia päin.
Leevi oli halannut häntä! Mitä se tarkoitti? Jostain kumman syystä Nenna tunsi itsensä varsin onnelliseksi.

***

 Kuukaudet kuluivat ja rauha oli laskeutunut perheen ylle.
Iltaisin Daniel ja Lisa istuivat ja katselivat kun heidän poikansa leikkivät hiljaa sulassa sovussa.
 Lisa mietti kovasti miltä heidän uusi tulokkaansa näyttäisi. Pojat olivat ainakin minikopioita isästään. Vaikka Leonardolla olikin tummat hiukset, hän oli kasvoiltaan aivan samannäköinen kuin Leevikin.
 - No niin. Sitten olisi taas nukkumaan meno aika, Daniel sanoi ja auttoi vaimonsa ylös lattialta.
 - Odota! Minä haluan koittaa äidin vatsaa, Leevi sanoi ensimmäistä kertaa ja Lisalla hulvahtivat onnen kyyneleet silmiin.
- Koita vain, Lisa hymyili.

~

Anteeksi. Tämä osa oli todella tönkkö..
Pakko oli tehdä, että pääsen tässä eteenpäin. Minulla on nimittäin juonta suunniteltu, muttei tähän kohtaan :D Ja nyt pitää vain jotain keksiä, että pääsen siihen kun pojat ovat teini-ikäisiä ;D