9. OSA

 Aamu alkoi valjeta tuoreen pariskunnan ylle. Lisa oli nukahtanut Danielin syliin kaiken stressin ja jännityksen jälkeen.

 Lisa havahtui hereille ja oli häpeissään, että vihainen itselleen moisesta heikkoudesta. Nukahtaa nyt tuolla lailla. Lisa koitti varovaisesti siirtyä omalle puolelleen vuodetta, mutta Danielkin havahtui hereille siinä samassa.

- Mitä sinä teet? Daniel kysyi unisena.

 Lisa katsoi nolona Danieliin.

- Minun on kylmä. Ajattelin mennä peiton alle, Lisa vastasi epäröiden.

 - Okei, Daniel sanoi ja heitti peiton heidän päälleen ja nukahti melkein heti uudelleen.

 Pari tuntia Lisa sai vielä nukuttua kunnes hänen oli pakko kömpiä ylös sängystä. Danielin nukkuessa hän kävi sytyttämässä yhden kynttilän, että näkisi eteensä.

 Varovasti Lisa sijasi oman puolensa vuoteesta ja ajatteli, että ehtisi pukeutua ennenkuin Daniel heräisi.

 Turhatoivo. Daniel raotti silmiään ja nousi istumaan.

- Joko sinä aiot herätä? Daniel kysyi väsyneenä.

- Joo, mutta nuku sinä vain, Lisa sanoi hätäisesti.

- Eikun, kait minäkin sitten voin herätä. Minulla on tekemistä tälle päivälle, Daniel sanoi unisena ja sai kömmittyä itsensä ylös vuoteesta.

 - Ei sinun tarvitsisi pedata sitä. Minä voin tehdä sen varsin hyvin, Lisa sanoi nopeasti kun Daniel rupesi sijaamaan vuodetta.

 - Kait minä nyt voin sen pedata kun kerran nukuinkin siinä, Daniel sanoi ihmetellen Lisan käytöstä.

 Lisa kääntyi vaivaantuneena ympäri kun Daniel siirtyi vaihtamaan vaatteita.

" Mitä minun nyt pitäisi tehdä? " Lisa pohti mielessään.

 - Kuule, minun pitää lähteä käymään kaupungissa. Sinä kait pärjäät täällä sen aikaan? Daniel kysyi.

- Tietenkin pärjään, Lisa vastasi helpottuneena, että saisi olla yksin hetken.

- Hyvä. Nähdään sitten myöhemmin, Daniel sanoi ja suikkasi suukon Lisalle ennenkuin tämä ehti reakoida.

 Danielin tömistellessä rappusia alas Lisa mietti, että miten hänen tulisi käyttäytyä?

Hän oli luullut, että naimisiin meno oli pelottavaa, mutta tosiasiassa arki olisi vielä pelottavampaa.

 Danielin astuessa ulos oli vielä hiukan hämärää. Surukseen Daniel huomasi, että yöllä oli satanut lunta ja hän joutuisi kävelemään kaupunkiin kun ei kerran ollut vielä ostanut hevosta.

 Pukeuduttuaan Lisa katseli itseään peilistä.

" Minä olen nyt naimisissa. Mitä kaikkea se oikeastaan merkitseekään? Miten minun tulee käyttäytyä?" Lisa pohti itsekseen.

 Lisa ei saanut koko päivänä oikeastaan mitään aikaiseksi. Hän pyöri vain ympäri taloa ja mietti milloin Daniel palaisi.

 Oli jo ilta kun Daniel viimein saapui kotiin.

- Toin sinulle jotain, Daniel ilmoitti ja laski pienen koiranpennun maahan.

 Lisan silmät pyöristyivät hämmästyksestä kun hän näki pienen karvakerän. Hän nousi sohvalta ja kaappasi juoksentelevan pennun syliinsä.

 - Toitko sinä minulle koiran? Saanko minä pitää sen, ihan oikeasti? Lisa kysyi hämmentyneenä.

- Kyllä. Se on nyt sinun, Daniel sanoi hymyillen.

 - Kiitos, Lisa sanoi leveästi hymyillen. 

Koira taisikin olla ensimmäinen positiivinen juttu tässä koko hommassa.

Ilta meni siinä kun Lisa vain silitteli uutta ystäväänsä.

 Viimein Lisa muisti, että Daniel oli ollut kokopäivän poissa.

- Tuota, onko sinulla nälkä? Lisa kysyi viimein.

- On, Daniel sanoi ilahtuneena siitä, että Lisa viimein huomioi hänetkin.

- Tein leipää. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein sen ilman äidin avustusta, joten en ole varma onnistuiko se, Lisa kertoi Danielille.

 - Se on varmasti oikein hyvää, Daniel vastasi.

 - Tämä on erinomaista Lisa, Daniel kehui maistettuaan leipää.

- Kiitos, Lisa mumisi.

 - Kuule, löytyisikö täältä joku peti koiranpennullemme? Lisa kysyi syötyään.

- Yläkerrassa saattaa olla minun vanhan koiran peti, Daniel pohti.

 - Käyn katsomassa, jos sopii? Lisa kysyi.

- Tietenkin sopii, Daniel vastasi suu täynnä leipaa.

- Tuo on minun äitini tekemä, Daniel kertoi kun he olivat kantaneet koiranpedin alakertaan.

- Se on kaunis. Minä olen aina halunnut koiran. Kiitos, Lisa huokaisi.

~

Tällänen miniosa. Ei nää kyl taida koskaan erityisen pitkiä ollakkaan. Mutta halusin valmiiksi tän pariskunnan alun, että päästään alkuun :D