tiistai 27. elokuuta 2013

32.OSA

- Näitkö sinä tosiaan kaikkia hienoja leidejä siellä missä te olitte? Iines kyseli innoissaan Nennalta illalla ennen nukkumaan menoa.
- Näin, mutta voin kertoa sinulle, ettei sinun tarvitse kadehtia heitä. Raha tekee heistä väin itsekkäitä.
- Mutta pääsitkö sinä mukaan niihin hienoihin juhliin?
- Kyllä minä pääsin, Nenna huokaisi muistellessaan.
- Millaisia ne olivat?
- Niissä oli paljon ihmisiä ja ruokaa ja kaikki tanssivat ja juorusivat.
- Minäkin niin haluaisin, Iines unelmoi.
- Ehkä sinä vielä jonain päivänä pääsetkin.
- Luuletko niin?
- Ehkäpä. Mutta mennään nyt nukkumaan.
- Sinä olit varmasti koko paikan kaunein nainen.
- Kiitos. Sinä olet ihana.
- Kerro vielä niistä kampauksista.
- No ne olivat todella isoja ja korkeita.
- Oliko sinunkin?
- Kyllä oli. Ja minä inhosin niitä korkeita kampauksia, Nenna naurahti, mutta huokaisi heti perään.
Iineksen nukahtaessa Nenna palasi ajatuksissaan kuukausien päähän.
Tapansa mukaan Nenna istui turhautuneena hytissä sillä välin kun Leevi oli veistämässä tai kuljeskelemassa kaupungilla. Laiva oli seisonut kuukausi tolkulla Barnacle Bayn satamassa ja kellään ei näyttänyt olevan lähtöaikeitakaan. Lähdettyään Monte Vistasta ensimmäiset pari kuukautta olivat olleet Nennalle ja Leeville kuin kuherruskuukaus, mutta nopeasti arki iskeytyi nuorenparin kasvoille.
- Minulla on sinulle yllätys. Tule, Leevi sanoi innoissaan tultuaan hyttiin.
- No mitä ihmettä nyt?
- Odota niin kerron.
- Tässä on Sabina Mercy ja tämä tässä on vaimoni Nenna, Leevi esitteli naiset toisilleen.
Nenna katsoi kysyvästi Leeviin ja mies jatkoi.
- Palkkasin Sabinan tänne laivalle töihin. Hän osaa tehdä upeita kampauksia ja on sinulle avuksi aina kun lähdemme tanssiaisiin tai muihin juhliin. Ja saat vähän seuraakin, Leevi hymyili ja suukotti Nennaa.
- Vai niin, Nenna sai vain sanotuksi.
- Minun pitää nyt mennä, mutta tutustukaa toki toisiinne, Leevi sanoi ja jatkoi matkaa.
Naiset seisoivat ja katsoivat toisiaan pitkään. Alusta asti oli varsin selvää, että Nenna ja Sabina eivät voineet sietää toisiaan.
- Missäs te oikein tapasitte toisenne? Nenna kysyi aneemisesti.
- Törmäsimme toisiimme torilla, Sabina vastasi lyhyesti.
- Vai niin, Nenna tuhahti ja poistui takaisin hyttiinsä.
Kuukaudet kuluivat ja naisten inho toisiaan kohtaan kasvoi ja Leevi ei tuntunut huomaavan mitään.
Taas kerran illalla olisi joku naurettava tilaisuus mihin Leevi oli Nennaa raahaamassa. Kirjaimellisesti raahaamassa, koska Nenna oli ilmaissut haluttomuutensa lähteä, mutta Leevi ei ottanut sitä kuuleviin korviinsakkaan.
Sabina väänsi naurettavan kampauksen Nennalle ja tiesi luultavasti itsekkin, että se herättäisi puhetta seurapiireissä. Koska eihän hän ollut mikään aatelinen eikä oikeastaan mikään niiden hienojen naisten joukossa mihin he olivat menossa. Nenna halusi vain sulautua joukkoon, mutta tällä kampauksella se ei onnistuisi.
- Näytät hyvältä. Mennään, Leevi sanoi ja tarttui Nennaa käsistä ja veti tämän mukanaan ulos.
- Leevi, minä sitten inhoan näitä tilaisuuksia. Miksi meidän täytyy osallistua niihin?
- Et viitsisi valittaa. Näin saamme kontakteja.
- Jaa, jaa.
Monen tunnin päästä päästyään takaisin hyttiinsä Nenna oli kuoleman väsynyt ja vihainen. Leevi oli jättänyt hänet juhlissa naisjoukon keskelle ja mennyt itse rupattelemaan miehille. Se oli ollut kamalaa! Kaikki olivat olleet niin teennäisen ystävällisiä, että se oli kuvottanut Nennaa.
- Et viitsisi tehdä tästä taas numeroa, Leevi valitti kun Nenna koitti kertoa tälle tuntemuksistaan.
Vihaisena Nenna rupesi repimään kampaustaan auki. Pinnejä ja hiustuppoja lenteli ilmassa kun Nenna riuhtoi vimmoissaan tukkaansa auki.
- Rauhoitu nyt hyvänenaika, Leevi huudahti ja nappasi Nennan tiukkaan otteeseen.
- Päästä irti.
- En. Minä en ymmärrä mikä sinuun taas meni? Meillähän on kaikki niin hyvin.
Nenna riuhtaisi itsensä irti tunsi viimeisenkin hermonsa napsahtaneen poikki.
- Etkai sinä ymmärrä kun sinä et ikinä kuuntele minua!
- Miten niin en kuuntele? Minhän teen kaikkeni, että sinä voisit olla onnellinen?
- Sinä teet kaikkesi, että sinä olisit onnellinen! Raha ei tee minua onnelliseksi!
- Pitäisikö minun sitten hikihatussa kaivaa peltoa tuolla jossain ja murehtia joka pennin eteen?
- En todellakaan tarkoittanut sitä!
- No mitä sitten? Minä en ymmärrä mikä sinua vaivaa. Meillä on mahdollisuus saavuttaa kaikki mitä yleensä muut saavat vain haaveilla meidän asemassamme!
- Minä en ole ikinä haaveillut tästä!
Sitten Leevi teki sen mihin turvautui aina kun keskustelu ei edennyt hänen tavallaan ja ei jaksanut enää riidellä.

- Minä rakastan sinua. Ei viitsitä riidellä?
- Mikset sinä vain voi kuunnella minua?
- Nenna, Leevi sanoi ja katsoi tätä pitkään silmiin ja suuteli tätä taas sen merkiksi, että tämä aihe oli loppuun käsitelty.
 Sillä kertaa riita saatiin lakaistua maton alle, mutta uusi kiista huusi aivan kulman takana.
Herättyään Nenna kuuli puheensorinaa laivan yhteisistä tiloista ja astui huoneeseen sisään.
Siellä Sabina ja Leevi lörpöttelivät toistensa kanssa suuvaahdoten.
- Ai heräsit vihdoinkin. Keittiössä on pannukakkuja jos haluat, Leevi totesi Nennalle.
- Minulla ei juurikaan ole nälkä, Nenna tokaisi ja katsoi viileästi Sabinaan, joka yritti koko ajan tehdä itseään tykö Leeville.
- No syödään sitten illalla yhdessä. Minulla on tänään pari tapaamista kaupungilla, Leevi sanoi.
- Jutellaan myöhemmin lisää, Leevi sanoi Sabinalle ja nousi ylös.
- Älä näytä tuollaista naamaa kulta. Nähdään illalla, Leevi sanoi ja painoi pikaisen suudelman Nennan huulille.
Sabina tuhahti hiljaa Leevin hellyyden osoitukselle.
Leevin poistuessa huoneesta molemmat naiset tuijottivat toisiaan kylmästi.
- Voi, onko sinulla niin huono itseluottamus, että miehesi pitää jaella sinulle julkisia hellyydenosoituksia, että luotat häneen? Sabina naurahti.
- Sinä olet säälittävä. Mitä peliä sinä oikein pelaat? Nenna tiuskaisi.
- Minä en pelaa mitään pelejä. Ei minun tarvitse. Sinä pelaat korttini puolestani kun olet niin mustasukkainen, Sabina sanoi virnistäen.
- Sinä kuvotat minua. Eikö sinulla ole mitään moraalia? Me olemme naimisissa!
- Etkö sinä nyt vähän ylireagoi? Enhän minä ole tehnyt mitään.
- Vielä.
- Meidän täytyy jutella, Nenna aloitti kun Leevi palasi illalla takaisin laivalle.
- Mitä tällä kertaa? Minä tunnistan tuon äänensävyn.
- Minä haluan, että Sabina lähtee täältä.
- Miksi ihmeessä. Hänestä on iso apu täällä laivalla?
- Hänestä ei ole mitään muuta kuin haittaa ja minä inhoan häntä. Hän yrittää vikitellä sinua!
- Ennen tuo oli imartelevaa, mutta nyt tuo mustasukkaisuus on alkanut menemään jo vähän yli, Leevi vastasi.
- Ei tässä ole kyse mustasukkaisuudesta! En voi sietää häntä. Minä voin auttaa täällä laivalla, ette te tarvitse häntä!
- Sinä olet vaimoni. Sinun ei tosiaankaan tarvitse tehdä mitään töitä täällä. Sen kun olet ja teet sitä mitä haluat.
- Mikset sinä ymmärrä mitään? Nenna sanoi kimpaantuen.
- No minä helpotan sinua. Joko Sabina lähtee täältä tai sitten se olen minä!
- Älä sinä sanele minulle vaihtoehtoja! Kukaan ei ole lähdössä täältä mihinkään, Leevi huudahti nyt myös vihaisena.
- Minä vai Sabina? Valitse!
- Minä en valitse yhtään mitään! Miksi sinun täytyy tehdä niin iso asia kaikesta?
- Mikset sinä ikinä voi kuunnella minua? Sinä sivuutat tarpeeni täysin.
- Minähän kuuntelen aina sinua, Leevi huokaisi.
- Tee tälle asialle sitten jotain!
- Ei ole mitään mitä pitäisi tehdä. Sinä kuvittelet.
- Minä ihan tosissani lähden jos hän ei lähde.
- No sitten sinun varmaan kannattaa alkaa pakata tavaroitasi. Minä käyn saman tien sanomassa, että irrotamme köydet satamasta ja suuntaamme Monte Vistaan päin. Sitäkö sinä haluat? Leevi huusi kiukkuisena.
- Sitä minä haluan! Nenna tiuskaisi Leeville.
Leevi mulkaisi vihaisena Nennaa ja paineli laivan miehistön juttusille.
- Tämä oli sitten tässä, Nenna puhahti Leeville kun he olivat käymässä nukkumaan.
- Ja aivan varmasti oli! Leevi murahti ja kääni selkänsä vihaisena Nennalle.
Nenna havahtui mietteistään kun Iines potkaisi häntä vahingossa unissaan.
Nenna istahti hetkeksi sängynpäähän. Hän voi pahoin. Pelkkä Leevin muisteleminen sai hänet voimaan pahoin.
Hetken katsellessa ulos ikkunasta Nenna painoi päänsä tyynylle ja nukahti sekaviin uniin.

***

Kuukausi meni nopeasti ja kukaan ei ottanut Leeviä ikinä puheeksi kotona. Iinestä ja Leonardoa oli luultavasti kielletty niin tekemästä, Nenna pohti usein itsekseen.
- Nenna, sinulle tuli kirje, Daniel ilmoitti yht' äkkiä kesken ruokailun.
Nenna nielaisi ja Lisa katsoi kysyvästi miestään.
- Jätin sen pöydällesi.
- Selvä, Nenna mumisi ja nousi pöydästä.
Hän ei pitänyt mitään kiirettä kirjeen suhteen.
Ensin hän tiskasi kaikkien astiat ja sitten vasta siirtyi huoneeseensa katsomaan keneltä kirje oli tullut.
Vihaisena Nenna marssi pihalle kirje kädessään ja tunki sen takaisin postilaatikkoon. Posti mies saisi palauttaa sen samaan osoitteeseen mistä se oli tullutkin! Leevi oli kehdannut lähettää hänelle rahaa! Siis rahaa! Nenna ei todellakaan aikonut pitää niitä. Leevi ei ollut vaivautunut kirjoittamaan edes hänelle. Rahojen päällä oli pieni lappu, jossa oli lukenut, elämiseen.
Vettä valuvana Nenna astui takaisin sisälle, jossa häntä kohtasi hellyyttävä näky. Koko perhe vietti aikaa keskenään. Lisa istui Danielin kainalossa ja Nennasta tuntui kun hänen omat unelmansa olisivat valuneet kaivosta alas Leevin rahojen mukana.
Yht' äkkiä hänestä alkoi tuntua, että hänen näkökykynsä alkoi hämärtyä. Hänellä oli jotenkin todella heikko olo...
- Äiti ja isä! Iines parkaisi kun kuuli tömähdysen takaataan.
- Voi hyvänen aika sentään, Lisa sanoi ja kiiruhti Nennan luo.

~