19. OSA

 Monte Vistassa pyrytti ja kävi kamala viima.

Daniel oli tekemässä töitä ja Lisa istui katselemassa tuhisevaa poikaansa.

 Lisa katseli kun Leevin rintakehä kohoili hengittämisestä. Lisan pää oli täynnä tunteita ja ajatuksia. Hän mietti, että miten he pärjäisivät tulevaisuudessa. Talvet olivat aina rankkoja. Tavallisten kyläläisten niin kuin he oli vaikea saada ravintoa talvisin.  Ruoka oli kallista nyt kun sitä ei voinut itse viljellä. Lisa kantoi huolta perheestään. Leevi tarvitsisi pian uusia vaatteita ja uuden sängyn, mutta heillä ei tuntunut raha oikein riittävän, vaikka Daniel teki hirveästi töitä. Sekin suretti Lisaa. Hän olisi halunnut viettää enemmän aikaa miehensä kanssa.

 Lisa kävi sytyttämässä kynttilät ja nosti sitten varovaisesti unisen pojan sängystä.

- Ihan rauhassa. Vaihetaan vain yöpuku päälle niin sitten pääset jatkamaan unia, Lisa sanoi uniselle pojalle joka räpytteli silmäluomiaan.

Väsyneenä Leevi nosti käsiään ylös kun Lisa puki tälle yöasun päälle.

 - No niin. Laita simmut kiinni, Lisa kuiskasi pikkuiselleen.

- Ättän vieleen, Leevi parkaisi.

 - Ei kun Leevi nukkuu omassa sängyssä, Lisa sanoi ja painoi suukon poikansa otsalle.

 Leevi yritti tarttua pienillä sormillaan tiukasti kiinni äitinsä sormista, mutta määrätietoisesti Lisa irrotti ne hellästi ja silitteli poikansa päätä kunnes tämä nukahti uudestaan.

 Varovasti Lisa puhalsi kynttilät sammuksiin Leevin huoneesta ja katseli pojan rauhallista unta.

 Vakavana Lisa katseli kun Leevi nukkui ja mietti riittäisikö heillä varat toiseen tuommoiseen.

Hän päätti, että hänen olisi keskusteltava siitä pikemmiten Danielin kanssa, vaikka se vähän jännittikin Lisaa, koska Daniel oli välillä hieman äreä töidensä jälkeen.

 - Kauhea lumipyry, Daniel sanoi kun astui ovesta sisään pitkän työpäivän jälkeen.

 - Ruoka on melkein valmista, Lisa vastasi hieman huonovointisena.

 - Hyvä. Käyn vaihtamassa vaatteet ja tulen sitten syömään, Daniel ilmoitti ja lähti yläkertaan päin.

 Danielin mentyä ylkäkertaan Lisa tunsi kuinka hänen vatsassaan kiersi. Oksennus koitti tulla ylöspäin ja Lisa koitti pidätellä sitä parhaansa mukaan.

 Daniel kun tuli alas hän ihmetteli kun Lisa pinkaisi hänen ohitseen pihalle ilman kenkiä.

- Kulta mikä sinulla nyt on? Daniel kysyi ihmeissään.

 Mutta Lisa ei ennättänyt vastaamaan vaan jätti hölmistyneen Danielin katsomaan peräänsä.

 Lisa ennätti juuri saada huussin oven auki ennenkuin antoi ylen.

 Lisa ei oikein edes tiennyt mitä oksensi koska ei ollut vielä ennättänyt edes syödä.

 Lisa pyyhkäisi suun pieltään ja astui huussista ulos. 

Nyt hän oli aivan varma. Hän oli taas raskaana.

 - Mihin sinä oikein ryntäsit? Daniel kysyi kun Lisa tuli takaisin.

- Huussiin, Lisa vastasi rajusti punehtuen.

- Okei, Daniel sanoi hämillään.

 Lisa otti itselleenkin annoksen ja mietti olisiko nyt hyvä kertoa miehelleen, että heille oli tulossa perheen lisäystä.

 - Onko sinulle tehty paljon tilauksia? Lisa tiedusteli varovaisesti.

- Älä sinä siitä huolehdi. Kyllä me tämän talven yli pärjäämme jotenkuten, Daniel vastasi rauhallisesti.

 - Leevi tarvitsisi uuden sängyn, Lisa sanoi varovasti eikä uskaltanut puhua raskaudestaan mitään.

 - Lisa se ei ole ihan vielä ajankohtaista. Hän mahtuu vielä toistaiseksi vanhaankin sänkyynsä, Daniel sanoi ja nousi pöydästä.

- Mutta, Lisa aloitti.

- Ei mitään muttia, Daniel sanoi ja vei lautaset ämpäriin odottamaan.

 Ruuan jälkeen Lisa ja Daniel siirtyivät olohuoneeseen istuskelemaan niinkuin melkein joka ilta Leevin nukkuessa.

 - Leevi tarvitsisi kyllä oikeasti uuden sängyn, Lisa aloitti taas ja Daniel kurtisti otsaansa ja huokaisi raskaasti.

 - Tämä aihe käsiteltiin jo. Ei tarvitse, Daniel sanoi napakasti.

 - Mutta sille toisella sängylle voisi olla muuta käyttöä, Lisa sanoi rohkeammin.

- Mitä muka? Daniel kysyi.

 - No kyllä sinä tiedät, Lisa sanoi punehtuen.

- Meinaatko uutta vauvaa vai? Nyt ei ole sopiva aika sellaiselle. Kyllä me voimme vielä hankkia lisää lapsia, mutta sitten kun taloustilanne on vähän vakaampi. Nyt meidän on elettävä aika nuukasti, Daniel sanoi.

 - Mutta Daniel, Lisa yritti taas.

- Lisa. Tiedän, että rakastat lapsia, mutta odotetaan vielä vähän aikaa, Daniel sanoi rauhallisesti.

 - Sinä et kyllä sitten ymmärrä mitään, Lisa tuhahti ja nousi ylös.

- Et sinä voi suuttua tästä. Lupaan, että voimme hankkia lapsia sitten myöhemmin lisää, Daniel sanoi Lisan selälle.

 Lisa vain tömisteli loukkaantuneena eteenpäin.

 Kulman takaa Daniel kuuli kun Lisa sanoi:

- Minä olen jo raskaana.

- Mitä? Daniel ähkäisi ja nousi seisomaan.

Sillä hetkellä Daniel tunsi itsensä noloksi ja typeräksi.

Ei, hän sitten ei ollut ymmärtänyt hienovaraista vihjailua.

 Nolona Daniel hiippaili yläkertaan ja löysi Lisan sieltä itkemästä. Daniel mietti, että vasta menetettyään lapsen Lisa oli uskaltanut näyttää tunteensa avoimesti.

- Anteeksi, Daniel sanoi ja  meni Lisan viereen ja otti tämän kainaloonsa.

- En minä tajunnut. Tietenkin uusi lapsi on tervetullut perheeseemme, Daniel sanoi ja hieroi Lisan litteää vatsaa.

 ***

 Seuraavalla viikolla ilmat olivat jo lauhtuneet ja aurinkokin pilkisteli välillä.

 Daniel oli herännyt aikaisin ja päättänyt hoitaa pojan aamurutiinit. Kyllä hänkin varmasti osasi puuron keittää siinä missä Lisakin.

 Hymyillen hän katseli kun Leevi söi ihan tyytyväisenä hänen tekemäänsä puuroa.

Daniel mietti katsellessaan Leeviä, että heidän ensimmäinen poikansa olisi jo aika iso. Miltähän tämä näyttäisi jos olisi vielä elossa. Olisiko hänellä yhtä vaaleat hiukset kuin hänellä ja Leevillä vai olisiko hän perinyt äitinsä ruskeat hiukset.

Sitä hän ei saisi koskaan tietää.

 Niitä miettiessään Leevi sai aamupalansa syötyä.

- Iti. Tyhiä on, Leevi sanoi omalla lapsen kielellään.

 - Hienosti söit kaiken, Daniel sanoi hymyillen ja nosti pojan pois syöttötuolista.

Viimein kun Lisa heräsi häntä odotti eriskummallinen näky alakerrassa.

Daniel nukkui lattialla ja Leevi ihmetteli nukkuvaa isäänsä.

 - Iti väty, iti väty, Leevi toisteli kun Lisa asteli heidän luokseen.

 - No niin taitaa olla, Lisa myönsi ja kaappasi pojan syliinsä. 

Leevin hihkuessa äitinsä sylissä Danielkin avasi silmänsä.

- Oho, taisin torkahtaa, Daniel sanoi ja virnisti.

- Ihanko totta? Lisa nauroi ja kutitti pientä Leeviä.

~

Ja pienokaisia vähän lisää :))