21.OSA

- Minulla olisi asiaa, Daniel aloitti kun Lisa oli laittamassa Leonardoa yöpuulle.

- No kerrohan, Lisa sanoi pirteänä.

- Tämä voi tulla nyt aika järkytyksenä, mutta älä hermostu. Olen saanut myytyä tämän tontin ja talon sen mukana, eli meidän olisi muutettava, Daniel sanoi varovasti ja odotti Lisan reaktiota.

Lisa huokaisi syvään.

- Hyvä on. Minne muutamme? 

- Hyvä on, noin vain. Etkö aio kysyä miksi? Daniel kysyi ihmeissään.

- Daniel, enhän minä mikään sokea ole. Kyllä minä tiedän, että talousasiamme ovat huonosti. Minulle riittää, että meillä on katto päämme päällä ja lapsille ruokaa. Joten jos olet päättänyt, että muutamme, että saamme lapsille ruokaa ja vaatteita tyydyn siihen. Minun kotini on siellä missä sinä olet, Lisa sanoi lempeästi.

- Voi kulta kuinka rakastankaan sinua. Olen saanut ostetuksi meille pienen torpan lähempäätä kaupunkia, Daniel sanoi.

- Sitten me muutamme sinne, Lisa sanoi ja loi pienen hymyn Danielille.

Danielin jäätyä vielä katsomaan Leonardoa niin Lisa pujahti pihalle Leevin kanssa.

- Tiedätkös pikkuinen, että me muutamme täältä, Lisa sanoi empien.

- Muutamme? Kolmivuotias Leevi toisti.

- Niin. Toiseen taloon, vähän pienempään, Lisa selitti pojalle.

***

Kesä oli jo pitkällä ja aurinko paahtoi kuumana Gregorien perheen taloa vasten. Perhe oli muuttanut uuteen osoitteeseensa viikko sitten.

Sisällä oli hiestovan kuuma ja Lisasta tuntui siltä kuin ei olisi saanut henkeä. Lisan otsalta valui hikikarpaloita ja Leonardo imi yhä vaativammin Lisasta maitoa. Lisalla oli tukala olo kaikin puolin, mutta lapsi oli ruokittava.

Takana ovi lennähti auki ja Leevi ryntäsi sisään isä kannoillaan.

- Leevi, odota nyt, Daniel sanoi pojan perään.

- Tahtoo äitin syliin! Leevi huusi äitilleen.

- Leevi ei nyt, Lisa sanoi rauhallisesti yrittäen pitää malttinsa.

- Tahtoo! Leevi kitisi.

- Leevi. Äiti ruokkii nyt pikkuveljen, Daniel murahti.

                     - Tyhmä Leo! Leevi alkoi kiljumaan ja Daniel nappasi ulisevan pojan syliinsä.

- Rauhoituhan nyt, Daniel sanoi itkevälle pikku pojalle.

- Tyhmää! Isä on ihan tyhmää! Poika huusi kurkku suorana.

- Kuule tulisitko sinä katsomaan kun isä tekee töitä? Daniel kysyi ja näki jo innostuksen poikansa silmissä ja tämä nyökkäsi huuli väpättäen.

- Kuule sinun pitää nyt ymmärtää. Leonardo on vielä pieni ja tarvitsee äitiä nyt eniten. Kyllä äidillä sinullekkin riittää vielä aikaa, Daniel puheli Leeville kävellessään ulos.

Daniel käveli ulkorakennuksen sisään mistä löytyi myös huussi, mutta myös portaat kellariin.

Helpottuneena Daniel laskeutui portaat alas koska tiesi, että alhaalla pystyi jo hengittämään koska siellä oli viileämpää.

Daniel laski rauhoittuneen pojan maahan ja meni itse aloittamattoman työnsä ääreen. 

Leevi jaksoi katsella monta tuntia isänsä puuhia kellarissa. Alhaalla oli vain niin paljon viileämpi.

Sisällä taas ei ollut yhtään sen viileämpi kuin aikaisemminkaan.

Lisa ei uskaltanut pukea Leonardoa päiväunille, ettei tämä tukehtuisi kuumuuteen.

- Yritä nukkua pikkuinen. Vaikka täällä onkin ahdistavan kuuma, Lisa mumisi ja painoi suukon pojalleen.

Leonardo yritti vielä tavoitella äitinsä syliä, mutta Lisa silitteli jonkin aikaa pikkuisen päätä ja tämä nukahti.

Lisaa hymyilytti kun Leonardo nukahti. Miten kaksi lasta saattoivatkin olla niin erilaisia? Leevi oli perinyt isältään vaaleat kutrit ja tämän silmät, Leonardolla taas oli tumma pehko niinkuin Lisallakin. Tosin Leonardollakin oli Danielin siniset silmät. Mutta mistäs sitä tiesi miten lasten piirteet muovautuisivat näiden kasvaessa.

Sitten Lisa käveli makuuhuoneeseen ja tiesi, että oli aika aloittaa päivän askareet.

Pakkohan se yöpaitakin oli vaihtaa arkivaatteisiin. Lisasta tuntui vain kovin kamalalta laittaa korsetti tälläisellä helteellä päälle.

Daniel oli saanut himean rahaa käärittyä Lisallekkin uuteen mekkoon. Vanhat menivät jo räteiksi. Niin heikossa kunnossa ne olivat. 

No, mikään ei kestäisi ikuisesti. Eivät edes hänen nuoruutensa päivät. Lisa tiesi, että oli vielä nuori ja voisi tehdä vaikka mitä. Mutta mitä, kun hän oli kahden pienen pojan äiti ja vaimo. Luultavasti hänen elämänsä menisi täsmälleen tällä tavoin seuraavat neljäkymmentä vuotta.

Ruokaa laittaessaan Lisa pohti, että hänen ei pitäisi valittaa. Hänellä oli kaikki hyvin. Hänellä oli kaksi tervettä lasta ja rakastava aviomies. Kaikenlisäksi hän rakasti itsekkin Danielia kovasti. Se jos jokin oli jotakin.

Samaa hän halusi tulevaisuudessa lapsilleen. Hän halusi, että he voisivat löytää oikean rakkauden. Ei pakotettua. Hänen onnekseen hänellä oli pojat, eikä heitä ei tarvitsisi lähtettää mihinkään.

Hiki valui Lisan otsalta kun hän hämmensi soppaa.

Osasikin olla kuuma!

Kun Lisa oli saanut kaikki askareet tehtyä vielä oli puutarhan hoito. Tai ei siellä vielä mikään kasvanut, mutta Lisa toivoi kovasti omenapuuta pihalleen.

Lasten syötyä Lisa siirtyi Danielin seuraksi syömään.

- Onko kaikki hyvin? Daniel kysyi pöydässä.

- On, Lisa vastasi.

- Olet ollut tänään kovin vaitonainen, Daniel yritti vielä.

- Täällä on niin kamalan kuuma, että se vie kaikki mehut minusta, Lisa huokaisi.

- Kerrothan sitten jos jokin on pielessä, Danie sanoi ja nousi pöydästä.

- Tietenkin. Kaikki on hyvin, joten älä huolehdi.

Sitten Lisa keräsi likaiset astiat pöydästä ja meni pesuvadille.

Pian alkoi kuutenkin mehevä huuto lasten huoneesta.

Lisa lopetti tiskaamisen.

- Odota. Anna minä menen, Lisa sanoi Danielille, joka oli jo menossa.

Daniel katsoi ihmeissään kun Lisa lopetti tiskaamisen ja meni lastenhuoneeseen.

- Mikä on Leevi? Lisa sanoi rauhallisesti ja poika lopetti itkemisen samantien.

- Taisit vain osoittaa mieltäsi, niinkö? Eikö annettaisi veljen kuitenkin nukkua? Lisa kysyi Leeviltä ja tämä nyökkäsi pienesti.

- Haluaisitkos sinä pesulle? Lisa kysyi pienokaiseltaan.

- Joo, Leevi vastasi.

- Mennäänhän sitten, Lisa sanoi ja heitti Leevin housut olohuoneen sohvalle.

Lammikko oli aika matala joten Lisa uskaltautui antaa Leevin seistä siinä ilman tukea, mutta vahti silmäkovana tätä.

- Kylmää, Leevi kiljaisi vedessä.

- Niinkö? Sitten meidän pitää varmaan mennä sisälle, Lisa nauroi ja nosti Leevin lammikosta.

Lämmin tuuli hulmutti pojan kultaisia kutreja pihalla.

Lisa avasi oven ja päästi Leevin maahaan.

Iloinen poika kikatti ja juoksi isänsä luo.

- Mikäs nakupelle täällä on? Daniel naurahti ja kaappasi pojan syliinsä.

- Kävin uimassa, Leevi kertoi isälleen.

- Ihanko totta? Daniel kysyi ja kutitti poikaa ja tämä kihersi onnesta.

Sitten Daniel meni laittamaan Leevinkin nukkumaan. Leevi nukahti keskelle sänkyä. Raollaan olevasta ikkunasta puhalsi pieni tuulenvire huoneeseen. Daniel hymyili ja katsoi hetken kumpaakin lastaan ja tiesi, että oli saavuttanut elämässään jo sen mikä riitti onnellisuuden määrittämiseen.

***

Kuukausia myöhemmin Daniel perheineen oli tullut puistoon viettämään kaunista päivää.

Puistossa oli myös heidän naapurinsa tyttärensä kanssa samaan aikaan. Lisa oli mielissään kun sai kerrankin juttu seuraa. Daniel pohti, että heidän olisi pitänyt olla ehkä vähän sosiaalisempia ennenkin.

Nenna ja Leevi vain tuijottivat toisiaan aikuisten puuhaillessa omiaan.

- Leevi. Miksi olet noin hiljaa? Lisa kysyi ja kaappasi pojan syliinsä.

- Etkai sinä ujostele? Lisa kysyi ja kutitti Leeviä.

- En! Poika sanoi nauraen.

- Puhu Nennalle sitten jotain, Lisa sanoi ja laski pojan maahan.

Vähän aikaa totuteltuaan toisiinsa pienokaiset rupesivat pyörimään ympyrää yhdessä. Molemmat lapset kikattivat kun tömähtivät maahan. Hetken he istuivat maassa, mutta nousivat pian pystyyn ja pyörivät taas.

Daniel laittoi onkensa sivuun kun huomasi pikku Leon katselevan harmissaan toisia kun ei itse osannut vielä kävellä.

- Nousehan, Daniel kehotti ja tarttui poikaansa käsistä.

- Veljesi on vielä ihan vauva, Nenna sanoi Leeville.

- Ei se nyt enään mikään vaava oo. Kato nyt se melkein kävelee jo, Leevi puolusti ylpeänä pikkuveljeään.

- Tule, tule, Daniel kehotti kun Leonardo otti pieniä hoipuvia askelia.

Lapsen kasvoilta näkyi ilo ja riemu kun tämä ymmärsi miten jalkaa laitettiin toisen eteen.

- Lisa! Tule tänne! Daniel huusi.

Lisa käveli silmät kyynelissä Danielin luokse kun näki pikku Leonardon kävelevän ensimmäisiä askeleitaan.

Lapset ja Tuulikki katsoivat silmät pyöreinä kun Lisa painautui Danielia vasten ja painoi kunnon suudelman tämän huulille.

- Rakastan sinua, Lisa nyyhkäisi onnessaan.

- Ja minä sinua, Daniel sanoi hymyillen leveästi katsojille.

~