lauantai 7. joulukuuta 2013

40. OSA

 Rose makasi vatsallaan matollaan ja katseli räiskyvää takkatulta. Aika oli mennyt nopeasti. Hän oli nyt 11- vuotias. Rose oli oppinut elämään Midnight Hollowissa ja ymmärsi nyt jo täysin sujuvasti tämän maan kieltä. Yhtä asiaa hän ei vain vieläkään tehnyt, nimittäin puhunut. Hän ei ollut pukahtanut sanaakaan sen jälkeen kun hänen äitinsä oli kuollut. 
Aluksi Leevi oli luullut, että Rose oli tahallaan puhumatta, mutta ensimmäisen kuukauden jälkeen Leevi oli ymmärtänyt, että Rose ei tehnyt sitä tahallaan. Ja ensimmäisen vuoden jälkeen Leevi oli menettänyt toiveensa kokokaan, että kuulisi enää tyttärensä ääntä ollenkaan.
 Leevi kantoi syvää huolta siitä, että tyttö oli niin eristäytynyt. Tämä ei viihtynyt ikäistensä seurassa eikä sen puoleen kenenkään munkaan seurassa kehen Leevi yritti tätä tutustuttaa. Leevi yritti vakuuttaa tytölle, ettei se haitannut, ettei tämä puhunut. Että hän voisi silti elää täysin normaalia elämää. Mutta eihän se ole totta, Rose mietti joka kerta kun isä otti asian puheeksi. Kuka muka halusi olla tytön ystävä, joka ei pukahtanut sanaakaan? Muut tuntuivat kuvittelevan, että hän oli jotenkin vähäjärkinen. Mutta se ei todellakaan pitänyt paikkansa. 
  Rose ymmärti täysin mitä hänen ympärillään tapahtui. Nytkin hän kuuli kun isä oli astunut hänen huoneeseensa ja Justin juoksi häntä kohti. Monet luultavasti luulivat, että hän oli kuuro. Kyllähän kuuli. Sisimmissään hän sitä paitsi tiesi, että osasi puhua. Hän ei vain saanut sanoja ulos.
 Rose nousi istumaan ja katsahti isäänsä päin samalla kun Justin kömpi hänen kainaloonsa. Rose katsahti isäänsä aivan kuin sanoakseen, että mitä nyt?
 - Meille tulee tänään vieraita. Herttua ja hänen kaksi poikaansa, Leevi ilmoitti.
- Minä niin toivoisin, että et eristäytyisi tällä kertaa huoneeseesi koko ajaksi.
 Rose pudisti päätään aivan kuin ilmaistakseen  isälleen, ettei häntä kiinnostanut ja, että hän aikoi kyllä istua huoneessaan koko illan.
- No minä menen nyt, Leevi ilmoitti ja poistui.
Rose katsoi isänsä perään tämän poistuessa ja huokaisi äänettömästi.
Hänen ainoa leikkikaverinsa oli hänen pikkuveljensä ja totisesti se kyllästytti häntä usein. Mutta se sai riittää. Jollain tapaa hän kammoksui vieraita ihmisiä. Sekin oli hänelle liikaa, että heillä kävi siivooja kerran viikossa ja silloinkin hän pujahti piiloon jonnekkin monista huoneista mitä heillä oli.
 Rose kuuli kun alhaalla ovi kävi. Vieraat olivat ilmeisesti tulleet. Hänellä oli kyllä kestänyt tottua heidän uuteen yhteiskunta asemaansa. Ei Monte Vistassa heillä vain herttuat vierailleetkaan.
 Rose kuuli kun joku kysyi, että saako jäädä soittamaan heidän pianoaan. Hän kuuli myös, että isä vastasi myöntävästi ja loput ihmisistä siirtyivät yläkertaan.
 Isä, Herttua ja ilmeisesti tämän nuorin poika olivat siirtyneet yläkertaan juttelemaan.
 Rose kuuli oven läpi huoneeseensa kaunista pienon soittoa. Hän ei ollut ikinä kuullut mitään yhtä kaunista.
 Yht' äkkiä hän säikähti aivan hirveästi kun Justin kömpi hänen sylistään pois ja juosta kipitti viereiseen huoneeseen mistä musiikki kantautui. Hän ei ehtinyt napata poikaa takaisin syliinsä, joten hän joutui kerätä rohkeutensa ja astua ulos huoneestaan.
 Justin katseli lumoutuneena teini- ikäistä poikaa ja tämän soittoa. Rose ei uskaltautunut mennä lähemmäksi soittajaa, joten hän vain toivoi, että Justin tulisi lähemmäksi, että hän voisi vetää tämän takaisin huoneeseensa kanssaan.
 Mutta juuri sillä hetkellä Justin rupesi taputtamaan vimmatusti ja soittaja havaitsi heidät.
 Ensimmäiseksi Thomas huomasi pienen pojan ja pörötti vähän tämän tuuheaa tukkaa ja tervehti tätä lempeästi, mutta sitten hänen katseensa osui tyttöön, joka oli luultavasti samanikäinen kuin hänen veljensä eli kolme vuotta häntä nuorempi.
 Hän katsoi tyttöä, josta oli kuullut paljon, muttei ollut ikinä tavannut.  Olihan hän ennenkin ollut vierailulla Leevin luona, muttei ollut silti nähnyt omin silmin tätä tyttöä koskaan. Hän oli jo melkein luullut, ettei koko tyttöä ollutkaan. Mutta siinä se nyt seisoi, eikä vastannut hänen hymyynsä katsoi vain totisena eteensä.
Juuri kun hän aikoi sanoa jotain tyttö nappasi veljeään kädestä kiinni ja veti tämän mukanaan huoneeseensa.
 Thomas katsoi hämmentyneenä ovea, joka paiskautui hänen edessään kiinni ja hän melkein purskahti nauramaan. Luultavasti ainakin osa kyläläisten jutuista piti paikkansa. Tyttö ei liiemmin ollut rupattelemaan jäänyt, toisin kuin muut kyläläisten tytöt.
 Myöhemmin he kaikki siirtyivät syömään keittiöön.
 Leevi oli pakottanut tyttärensäkin huoneestaan ulos. Tämä näytti myrtsiä naamaa isälleen kun huomasi, että joutui istumaan vieraan pojan viereen ruokapöydässä.
 Thomasta rupesi hymyilyttämään aivan kauheasti kun hän huomasi, että Rose yritti istua hänestä niin kaukana kuin pystyi.
Muut juttelivat niitä näitä syödessään, mutta Rose ei uskaltautunut edes katsomaan vieraita.
 Jossain välissä herttua ehdotti, että  Jeff ja Rose voisivat mennä ulos leikkimään sillä aikaa kun Leevi ja hän kävisivät muutamia liikeasioita vielä läpi.
 Rose yritti pudistaa päätään kiellon merkiksi, mutta Leevi vastasi heti, että sehän passaa. 
 Niinpä pian Rose huomasi seisoskelevansa kaksistaan pihalla vieraan pojan kanssa. Rose ei edes katsonut poikaan vaan heittäytyi hankeen tekemään lumienkeliä.
 Jeff puolestaan rupesi rakentamaan lumiukkoa, eikä hän myöskään välittänyt tytöstä tuon taivaallista.
 Hetkenpäästä Thomas ilmestyi myös pihalle ja häntä nauratti kovasti nuo kaksi lasta, jotka eivät selvästikkään voineet sietää toisiaan.
 Rosen yllätykseksi Thomas heittäytyi myös maahan ja rupesi tekemään lumienkeliä.
 - Et taida hirveästi välittää vieraista ihmisistä? Thomas aloitti keskustelun ja Rose pudisti päätään myöntämisen merkiksi.
- Minäkään en hirveästi välitä vieraista, mutta välillä on mukava olla muidenkin seurassa kuin yksin, Thomas jatkoi tyytyväisenä kun tyttö ainakin kuunteli eikä lähtenyt pois.
Loppuillan he tekivät yhdessä lumienkeleitä pitkin pihaa ja Rose kuunteli kiinnostuneena pojan juttuja kaupungista ja tämän erilaisista asukkaista.
 Illalla vieraitten lähdettyä Rose kömpi väsyneenä petiinsä. Päivä oli ollut outo.
Thomas oli puhunut hänelle ja viettänyt aikaa hänen kanssaan vaikka hän ei ollut sanonut sanaakaan. Rosen sisällä heräsi pieni toivo, että ehkä kaikki eivät pitäisikään häntä outona. Suurinosa kyllä, mutta eivät kaikki.

~

Tälläinen osa tällä kertaa. Ja tiedän, että osat ovat nykyään aika lyhyitä, mutta koittakaa kestää. Ajattelin tämän pätkän nyt kuiteskin julkaista, ettei osan ilmestyminen veny vielä pidemmäksi aikaa. 

:)

9 kommenttia:

  1. Olipas ihana! :3 Rose on jotenkin todella temperamenttinen tyttö -omalla tavallaan- ja selkeästi myöhemminkin tulisi toimeen ilman puhettakin. Ihanasti sä käytät poseja! Nuo taaperoposet on niin ihania! ♥ Jotenkin jäi sellainen hyvä fiilis ja odotus tulevasta, jos vaikka tuon Thomaksen ja Rosen välille myöhemmin kehkeytyisi jotain? :)

    VastaaPoista
  2. Suloinen osa! :) Rose on kyllä ehdottomasti yksi mun suosikeista koko lc:ssä. Eihän tuo mykkyys tainnutkaan häiritä poikia. Hyvä niin! :)

    VastaaPoista
  3. Luin koko stoorin kerralla alusta loppun =) ja lisää odotellessa!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana saada uusia lukijoita. Uutta osaa saa vielä vähän aikaan odotella kun en ole kotona pelailemassa. Mutta sitten kun kotiudun taas niin alan pelaamaan uutta osaa. :)

      Poista
    2. Itelläki inspis kirjottamiseen, mutta olen niin huono näiden koneiden kanssa ettei taida osaaminen riittää =)

      Onko sulla muuten paljon ladattuja esineitä? Hienoja noi alun keskiaikais tavarat, palju ym..

      Poista
    3. Juu on mulla ihan kohtalaisen paljon ladattuja. Kun tuntuu, että keskiaika teemaa olis muuten aika suppeaa alkaa tehä vaan pelin omilla. :)

      Poista
  4. Olipa inspiroiva osa!
    Kiitos taas ilmoituksesta osan suhteen, vaikka hieman jälkijunassa näitä aina lueskelinkin. Vitsit! Tuli ihan uskomaton tarmo pelini suhteen (tulin lukeneeksi tämän osan jo perjantaina, mutta lukaisinpa näin sunnuntaina uudestaan). Rosesta kasvaa entistä enemmän vain yksi tähän astisista lempihahmoistani....liekö tytön sinnikkyydellä, tuittupäisyydellä ja uskomattomalla tarmolla olevan osuutensa asiaan. Jotenkin myös viehättää suuresti tuo, ettei tyttö pukahdakaan.

    Thomas vaikuttaa reilulta ja suloiselta nuorelta mieheltä. Ovatkohan isäpapat puineet kaksikon välille tulevaisuudessa jotain? Vai kenties Thomasin nuoren veljen ja Rosen välille? Olisi hupaisaa lueskella jos sulhot menisivätkin ristiin ;). Mistäänhän ei kuitenkaan voi olla varma kun näitä sun juonia lueskelee :D.

    Toivon mukaan pääsen minäkin pian osista ilmoittelemaan, varsinkin kun suurin tarvitsemani tontti on viimein saatu kasaan \o/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin saan kommentistasi inspistä aina jatkaa tarinaa eteenpäin. Arvailusi ovat aika hyviä. ;D
      Hyvä, että oot saannu peliä jo kuntoon. Toivottavasti päästään pian sitäkin lueskelemaan. :)

      Poista