torstai 14. marraskuuta 2013

38. OSA

Monte Vistassa päivä alkoi romanttisissa merkeissä ja sääkin oli siihen mainio.
Tänään Iines ja Johan lupautuisivat toisilleen iäksi. Samassa hääpaikassa kun Daniel ja Lisa aikoinaan, nyt maata koristi vain kaunis lumivaippa.
Koko Iineksen perhe oli kokoontunut todistamaan tilannetta. Johanin perhe ei ollut päässyt paikalle. Kaikki olivat hyvin liikuttuneita. Kaikki kun muistivat Iineksen vielä aivan pikkuneitinä.
Nenna oli myös hieman huolissaan ystävästään, jonka kasvua oli seurannut aikuiseksi naiseksi. Hän tiesi mitä avioliitto voisi pahimmillaan tuoda elämään. Hänellä oli vanhempiensa esimerkki ja myös omansa. Hän ei tuntenut Johania, mutta toivoi, että tämä pitäisi Iineksestä hyvää huolta.
Tosin Johanin kasvoilta paistoi pelkkä rakkaus kun he vaihtoivat sormuksia.
Ja Iines hehkui onnellisena.
Kyllä he pärjäisivät, Nenna päätti.
Pari asteli vihkikaaren alta kädet tiukasti yhteen puristetttuina.
- Onneksi olkoon, Nenna henkaisi kun pääsi vihdoin keskustelemaan Iineksen kanssa.
- Kiitos. Olen niin valtavan onnellinen.
- Mitä minun lempi tyttöni täällä puhelevat, Leevi kysyi hymyissä suin astellessaan vaimonsa ja sisarensa luokse.
- Voi minun tulee niin ikävä sinua, Iines huudahti ja kapsahti veljensä kaulaan. Kaikki riidat oli unohdettu jo ajat sitten.
Illalla kun perhe oli päässyt kotiin ja kaikki painuivat omiin punkkiinsa Rose katseli synkkänä vanhempiansa.
Kun he olivat päässeet kotiin Leonardo ja Marina olivat suorastaan juosseet omaan kammariinsa ja nyt isä katseli äitiä tuolla ällöttävän hempeällä katseellaan.
Rose katseli kun isän käsi hakeutui äidin pyöristyneelle vatsalle. Isä ja äiti olivat kertoneet hänelle, että he muuttaisivat kaus täältä kun vauva syntyisi. Se sai hänet entistä surkeammaksi. Uudessa kaupungissa, kenties maassa hän ei tuntisi ketään. Hän saisi vain katsella noita kahta iilimatoa ja uutta tulokasta.
Leevi silitteli onnellisena vaimonsa pyöreää vatsaa. Tällä kertaa hän saisi kokea kaiken myös itse. Sitten kun he olisivat neljästään pois täältä muiden katseitten alta hän uskoi, että saisi myös rakennettua yhteyden tyttäreensä.
- Mitä sinä oikein murjotat täällä? Nenna kysyi kun huomasi synkän tyttärensä.
- En mitään, Rose mutisi äidilleen.
- Hyvä. Mennään sitten nukkumaan, Nenna vastasi haukotellen.
Rose pyöräytti silmiään kun isä tuli taas silittelemään äidin vatsaa. Johan nyt! Rose mietti.
 Rose harmistui entisestään. Hän tunsi itsensä jotenkin ulkopuoliseksi tässä perheessä. Isä oli saamassa nyt lapsen, jonka elämässä olisi aina mukana. Hänellä ei olisi mitään merkitystä.
Väsyneenä ja harmistuneena hän hypähti alas sohvalta ja käveli vuodettaan kohti minkä alaosa oli nyt tyhjillään. Hän kaipasi jo nyt Iinestä. 
 Kerrossänky narahteli kun hän kiipesi sitä ylös.
 Nenna loi silmäyksen tyttärensä surkeaan olemukseen ja mietti mitä voisi tehdä asialle.
 - Hyvää yötä, Rose mutisi ja heittäytyi vuoteelleen.
Rose ummisti tiukasti silmänsä kun äiti käpertyi isän syliin vuoteelle. 
 Leevi veti Nennan tiukemmin syliinsä ja mietti miten oli tuhlannut liian monta vuotta elämässään turhaan.
- Minä rakastan sinua, Leevi kuiskasi vaimonsa korvaan ja suuteli tätä päälaelle.

***

 Sitten parin kuukauden päästä Nennan synnytys käynnistyi keskellä yötä.
 Leevi oli hätistänyt kaikki pois huoneesta ja sanonut hoitavansa tämän itse. Nenna oli näyttänyt hieman huolestuneelta, mutta Leevi oli vakuuttanut, että hän oli oppinut kaiken laista sillä aikaa kun he olivat erossa.
- Oletko aivan varma siitä mitä teet? Nenna ähkäisi tuskissaan.
- Olen, olen. Ponnista nyt, Leevi vastasi.
- Ponnista nyt! Leevi komensi.
Toisessa huoneessa Daniel istui ja odotti vakavana. Hän saisi tänään toisen lapsenlapsensa. Jotenkin hänen mieleensä tulvahti muisto Leevin syntymästä ja myös lapsen, joka ei saanut elää.
Rose nukkui sohvalla ja näki unta missä vauvat valtasivat heidän talonsa ja lopulta hänet heitettiin kotoa pois, että uusille vauvoille olisi tilaa.
 Muutaman tunnin päästä Leevin sylissä lepäsi pieni poika vauva.
 - Katso rakas. Nyt meillä on pieni poika.
- Nyt meillä on perijä, Nenna hymähti väsyneenä.
 - Niin. Menen näyttämään poikaa Roselle. Lepää sinä nyt.
 - Tee se, Nenna mumisi unisena ja nukahti.
 - Tässä on sinun pikkuveljesi, Leevi ilmoitti ja istahti juuri heränneen Rosen viereen.
- Okei, Rose vastasi ja loi katseen isäänsä.
- Mikä sinun on? Leevi kysyi viimein kun ei saanut Roselta oikein mitään reaktiota.
- Ei mikään, Rose sanoi ja kohtautti olkapäitään.

***
Kolmen kuukauden päästä

 - Lähdetään sitten, Leevi ilmoitti perheelleen.
 - Minä en halua! Enkö minä voisi jäädä tänne? Rose huudahti.
 - Et tietenkään! Mitä sinä oikein puhut? Nenna vastasi.
 Daniel ja Leonardo katselivat hieman huolissaan lähtijöitä.
 - Oletko aivan varma tästä nyt? Leonardo kysyi veljeltään.
 - Olen. Pidä torppa pystyssä. Minä kirjoitan heti kun olemme asettuneet taloksi, Leevi vastasi.
Hitain askeli Daniel köpötteli Rosen luokse ja kaappasi tämän isoon halaukseen.
- Pidä itsestäsi huoli, Daniel kuiskasi tytön korvaan.
- Voi pappa, minun tulee kamala ikävä sinua.
- Niin minunkin sinua, Daniel huokaisi.
 Matkaa varten Leevi oli ostanut heille vain hevoset. Talon ja tavarat he ostaisivat sitten sieltä mihin he kotiutuisivat.
- Osaatko sinä varmasti ratsastaa? Rose kysyi epäillen äidiltään.
- Tietysti. Pidä tiukasti kiinni, Nenna vastasi hymyillen.

~

Tässä tää nyt viimeinkin sitten on. Kestipä mulla kauan väsätä tää. :O Ensi osassa tulee tapahtumaan jotain odottamatonta! Mutta en paljasta sitä vielä! 

Kommentteja taas tulemaan <33




4 kommenttia:

  1. Vautsi-vau! Ihanaa, että Leevi on tasaantunut ja Nenna onnellinen =) Rosen vastahakoisuus on uskottavaa, mutta ehkä hänkin ajan kanssa oppii luottamaan siihen, että isä jää hänen elämäänsä. Olet kehittynyt kirjoittajana hurjan paljon ja mielenkiintoista on seurata, minne sukua ja tarinaa kuljetat =) Käytät poseja myös kivasti, eivätkä ne ole tarinan itseisarvo, vaan tukevat tietyin paikoin itse tarinaa.
    Jätitpä melkoisen koukutuksen tuonne loppuun =D Toivottavasti seuraava osa tulee pian ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Oon kyllä onnellinen, että opin käyttämään noita poseja koska aiemmin kun keksi jotain kivaa tarinaan niin sitä ei saanut lavastettua :s, mutta nyt! :D

      Poista
  2. Kiitoksia ilmoituksesta taasen :).
    Oli erittäin mukava päästä taas lueskeleaan Sukupolvien kuulumisia, ja saada vähän selvyyttä siitä että minne päin maailmaa tarinaasi kuljettelet :).

    Poseja oli jälleen osassa mukavasti, ja hyvissä, luontevissa kohdissa. Itse vasta latailen uusia peliini, ja kenties tässä pikkuhiljaa pääsee myös pelailun makuun kiinni.
    Jostain syystä toivoisin Rosesta poikkeuksellista jatkajaa/perijää tarinalle, vaikkei tämä poika olekaan. Tuli niin haikea fiilis tytön olosta ja samaistuin paljon pikkuisen tunteisiin ja mietteisiin kun hänen vanhempiaan seuraili.

    Saas nähdä kuitenkin mitä tällä kertaa olet mielessäsi juoninut. Jatkoa odotellen o/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran voin paljastaa, että Rosesta kyllä tulee tämän sukupolven perijä. :) Tai ei Leevin perijä, mutta tarinan jatkaja. :D Ja olenkin jo suunnitellut toosi pitkään tämän neitokaisen tulevaisuutta!
      Toivottavasti itsekkin saat pian pelisi ajan tasalle. :)

      Poista