34.OSA

- Herääkö se pian? Iines kyseli koko ajan Nennalta.

- Kyllä hän varmasti herää kohta, Nenna vastasi ja hymyili tytölle, joka rakasti leikkimistä pienen Rosen kanssa.

- Nyt se availee jo silmiään, Iines selitti innoissaan.

- Rose nukkuikin oikein kunnon päivä unet, Nenna vastasi ja siirtyi pinnasängyn viereen.

- Huomenta kulta. Nukuitko hyvin? Nenna leperteli iloiselle pikkutytölle.

Hän tunsi aina syvää rakkauden tunnetta pientä tytärtänsä kohtaan kun sai tämän syliinsä.

- Haluaisitkos sinä leikkiä Iineksen kanssa hetken ennen ruokaa?

Nennaa hymyilytti kun Iines meni heti halaamaan Rosea. Ehkä Rose saisi aikanaan Iineksestä samanlaisen ystävän kun Nenna oli saanut Iineksestä. Iines oli hänelle kuin oma pikkusisko mitä hän ei koskaan ollut saanut.

***

Arki oli muuttunut valtavasti pikkutytön synnyttyä. Kaikki olivat heti ihastuneet uuteen perheenjäseneen.

Isovanhemmat olivat koko ajan hellimässä ensimmäistä lastenlastaan.

Lisastakin tuntui, että kaikki palaset olivat loksahtelemassa paikalleen. Vain Leevi puuttui.

- Pappa, kaikki nauroivat aina kun pikku neiti toisteli ensimmäistä oppimaansa sanaa.

Mistäköhän johtui, että se oli ensimmäinen sana minkä lapsi oppi?

- Pappapa hyvinkin. Osaatko sinä mitään muuta sanoa?

- Pappa, Rose vastasi ja kaikki hymyilivät leveästi.

- Äiti ja isä, haluaisin esitellä teille erään minulle tärkeän henkilön, Leonardo sanoi kun saapui kotiin.

Daniel laski hämmentyneenä lapsen lattialle ja Iineskin lopetti leikkinsä, että näki kenet isoveli oli tuonut kotiin.

Lisa hymyili kun näki, että Leonardon vieressä seisoi ujon oloinen herttainen tyttö.

- Tässä on Marina Lorana. Kävin juuri pyytämässä hänen kättään tämän isältä ja hän suostui, Leonardo kertoi perheelleen.

- Tulkaahan sitten peremmälle, Daniel sanoi hymyn vallatessa hänen koko naamansa.

***

Talvi ja kevät menivät nopeasti ja pian oli kesä. 

Nenna oli lähtenyt kaupunkiin kaksistaan Rosen kanssa, että sai vähän hengähtää. Kotona kaikki intoilivat Leonardon ja Marinan tulevista häistä.

Se oli hieno juttu. Mutta se tarkoitti, että kotona olisi entistä ahtaampaa. Jos hän olisi oikeudenmukainen hänen pitäsi ottaa yhteyttä Leeviin, että tämä hankkisi heille asunnon, että nuoripari saisi tilaa itselleen. Mutta hän ei ollut siihen valmis. Ei kukaan ollut häntä käskenytkään niin tekemään, paitsi Leonardo. Ei sanallisesti, mutta käytökseltään.

Mietteissään Nenna ei huomannut häntä lähestyvää naisihmistä.

- No mutta, tämäpä yllätys! Leslie sanoi kimakalla äänellä.

Nenna katsoi laiskasti edessään seisovaa naista kun tunnisti tämän.

Leslie oli hänen entinen ystävänsä. He olivat lapsina leikkineet paljon ja teini- ikäisinä juorunneet toisista. Sitten kaikki oli muuttunut. Leslie oli ollut kovin ihastunut Leeviin, eikä ollut suostunut sulattamaan sitä, että mies oli vienyt Nennan vihille eikä häntä.

- Ai hei Leslie. Olipa mukava tavata, mutta minä olinkin jo lähdössä kotiin.

Leslie kipitti hänen peräänsä.

- Odota nyt hetkinen! Emme ole jutelleet pitkään aikaan, Leslie puhui Nennan selälle.

 - No mitä nyt? Nenna huokaisi alistuneesti.

 - No mutta eikö sinusta ole ihanaa vaihtaa kuulumisia ystävien kesken?
Vai ystävien, Nenna mietti.

 - Minä kuulin, että Leevi lähti. Olen todella pahoillani puolestasi, Leslie sanoi teennäisen pahoillaan.
- Mitäs muuta sinä olet kuulut? Nenna letkautti.

 - Älä viitsi olla töykeä. Sinusta on näemmä tullut äiti. En voi uskoa, että Leevi on voinut jättää noin sievän tyttären, Leslie jatkoi urkkimistaan.

 - Kuule minä en viitsisi puhua tästä aiheestä, Nenna sanoi jo hivenen kiusaantuneena.

 - Anteeksi minä en laisinkaan ajatellut. Sinun tekee varmasti kipeää puhua näistä asioista. Mutta muista, ettei sinun tarvitse hävetä mitään. Ja jos haluat purkaa sydäntäsi jollekkin niin muista, että sinulla on aina ystäviä, jotka kuuntelevat sinua mielellään.

 - Minä en kuule tarkoittanut aivan tuota. Minun ei todellakaan tarvitse hävetä mitään! Minä tarkoitin vain sitä, että tämä asia ei kuulu sinulle tai kellekkään muulle uteliaalle ystävällesi, Nenna sanoi kimpaantuneena ja lähti kävelemään pois päin.

 - Anteeksi vain, mutta minä yritin vain auttaa, Leslie sanoi teennäisen loukkaantuneena.

***

 Kotiin päästyään Nenna käveli suoraan makuuhuoneeseen.

 - Älä ikinä muutu tuollaiseksi tärkeilijäksi, Nenna puheli Roselle.

 - Ja kun heitä tulee tiellesi, älä välitä heistä. Me olemme paljon vahvempia kuin he. He ovat heikkoja.

 Keskustelu Leslien kanssa oli avannut hänen silmänsä. Hän ei todellakaan kaivannut Leeviä tänne sotkemaan asioita ja edistämään kylän juoruja.

- Me pärjäämme mainiosti kaksin vai mitä?
- Pappa.
Nenna naurahti.

 - Tapahtuiko siellä kylällä jotain kun tulit niin äkkiä? Lisa kysyi häneltä.

 - Ei mitään ihmeellistä. Tapasin erään vanhan tuttavan.
- Mitä jos sinä viettäisit illan ihan rauhassa ja minä ottaisin Rosen tuonne meidän kanssa? Lisa ehdotti kun huomasi, että Nenna oli ihan poikki.

 - Viitsisitkö todella?

 - Kyllä. Minä leikin mielelläni tämän pikkuisen kanssa. Ja Daniel myös.
- Pappa! Rose kiljaisi.
- Näetkös? Lisa naurahti.

 - Kiitos, Nenna lausui ja istahti sohvalle.

 - Älä murehdi liikaa. Sinä olet meille kaikille kovin rakas, Lisa sanoi ja sai kyyneleet Nennan silmiin.

- Vaihda yövaatteet päälle niin minä tuon sinulle iltapalan tänne huoneeseen, Lisa sanoi ja sulki oven perässään.

~

Anteeksi osa oli kovin lyhyt ja vähän tönkkö.
Mutta seuraavassa osassa alkaa taas tapahtua. Tämä oli vain tälläinen välivaihe, että ehditte nähdä Rosen taaperona.