torstai 7. helmikuuta 2013

1.OSA


 -Isä odota! Älä tee sitä, pyydän! Candy huusi epätoivoisesti isänsä perään joka asteli määrätietoisesti pois pihasta.
Oli kulunut viikko siitä kun Melissa oli ilmoittanut miehelleen, että heidän tyttärensä odotti Gray Donneyn lasta. Mark oli ollut raivoissaan. Viikon mietittyään hän päätti, että oli aika mennä Philip Donneyn juttusille.
-Isä mieti vielä! Minä en halua Grayn kanssa naimisiin, Candy parkaisi ja käveli ripakasti isänsä luo.

 -Candy, tässä ei ole kysymys enää sinun haluamisistasi! Haluatko sinä asettaa perheesi yleisen häpeän kohteeksi? Jos sinä, et mene sen Donneyn lurjuksen kanssa naimisiin, et pääse koskaan naimisiin, koska kukaan ei enää katsoisi sinuun päinkään, Mark sanoi vakavana.
 -Ehkä minä voisin lähteä pois täältä niin te, ette joutuisi häpeään. Ehkä jonkun sukulaisen luokse? Mutta älä pakota minua naimisiin hänen kanssaan!
 -Miten voit edes ajatella tuollaista! Sinä pysyt täällä ja sinä sekä Donney kannatte yhdessä vastuunne! Oletko ymmärtänyt? Mark karjui tyttärelleen.
 Candy katsoi vastaamatta nolona maahaan.
-Haluaisin kyllä tietää mikset suostu naimisiin hänen kanssaan jos olet saattanut itsesi jo tuohon tilaan hänen kanssaan! Mark huusi edelleen.
 -Isä, hän ei välitä minusta!
-Millaisen minä olen sinusta oikein kasvattanut? Miksi sinä olet mennyt tekemään hänen kanssaan mitään noin häpeällistä jos hän ei välitä sinusta!
-Anteeksi isä, Candy vain sanoi.
 -Jos olet pahoillasi taivut nyt tahtooni ja menet äitisi seuraksi sisälle! Minä menen nyt Philipin juttusille, Mark ilmoitti.
-Hyvä on isä, Candy sanoi masentuneesti ja katsoi poistuvaa isäänsä harmistuneena.

Monia tunteja myöhemmin
 -Meidän täytyy jutella! Philip ärjäisi pojalleen, joka oli juuri tullut kotiin ratsastusreissultaan.
-Hyvä on isä, Gray sanoi ja ihmetteli isänsä äänensävyä.
 -Onko sinulla minulle jotain kerrottavaa? Philip kysyi katsoen suoraan poikaansa.
 -Ei, Gray vastasi ihmeissään.
-Oletko aivan varma? Philip intti.
 -Syytätkö sinä minua nyt jostain isä? Gray kysyi vihaisena.
 -Totisesti! Sinä olet saattanut Angoran perheen tyttären lapsen aluille, etkä vaivaudu kertomaan asiasta minulle! Sinä tiedät mitä mieltä olen koko Angoran suvusta!
 -Hetkinen. Siis anteeksi mitä minä olen tehnyt? Gray kysyi kauhuissaan.
 -Väitätkö, ettet tiedä mistä minä puhun? Mark Angora kävi tänään juttusillani ja oli aikamoisen vihainen.
 -Mitä sinä selität? Onko tämä jotain sairasta pilaa vai?
 -Hyvä on, et siis tiedä, että tyttö on raskaana. Mutta kiistätkö, ettet voisi olla tuon lapsen isä? Philip sanoi astetta rauhallisemmin.
 -Siihen voi olla ehkä minimaalinen mahdollisuus, Gray vastasi rauhallisesti kun rupesi tajuamaan mistä oli kysymys. Hän oli erittäin järkyttynyt, mutta ei suostunut näyttämään hätäänsä isälleen.
 -Väitätkö sinä, että sinä voisit ehkä olla yksi mahdollisuus? Sinä tiedät yhtähyvin kuin minäkin, että Candy Angora tunnetaan täälläpäin kiltteydestään ja siveellisyydestään. Sinä tiedät, että sinä olet ainoa, joka voisi olla sen lapsen isä, Philip saarnasi Graylle.
 -Ulkokuori voi pettää. Niinkuin nyt huomasimme isä, Gray sanoin vihaisena takaisin.
 -Kilteimmätkin kompastuvat joskus. Minä uskon, että sinä olet hänen ainoansa, Philip julisti.
-Minä menen nyt sisälle. Olet aiheuttanut minulle kamalan päänsäryn, mutta tiedä se, että sinä ja se tyttö menette naimisiin! Philip ilmoitti.
-Kait minä nyt itsekkin tajuan mitä minun on tehtävä. Osaan kantaa vastuuni ja tiedä se, että minä en pakottanut häntä mihinkään! Gray vastasi näreissään.
-En ajatellutkaan mitään sellaista, mutta tälläisissä asioissa miestä pidetään vastuullisena joten sinua pidetään syyllisenä. Ymmärrätkö sinä sen? Philip kysyi ennenkuin sulki oven perässään.
-Kait minä nyt sen tajuan, Gray mumisi itsekseen.
Mihin soppaan hänkin oli itsensä pistänyt.
Ahdistuneisuus sekä ärtymys kamppailivat Grayn sisällä kun hän kipusi hevosensa selkään.
Parituntia ratsastettuaan Graystä tuntui, etteivät hänen ajatuksensa olleet yhtään sen selkeämmät kuin ennenkään sitä. Hän suuntasi kaupunkiinpäin.
Ratsastaessaan hän huomasi, että suihkulähteellä istui erittäin tutun näköinen tyttö.
Gray katseli kun Candy katsoi tyhjyyteen mietteisen näköisenä.
Candy säpsähti kun kuuli hevosen kavioitten kopseen. Hän henkäisi syvään kun huomasi katsovansa tuttuihin sinisiin silmiin.
Rivakasti Candy nousi ylös ja ajatteli paeta tilanteesta. Hän joutuisi sen kuitenkin kohdata jossain vaiheessa, mutta ei nyt. Ehdottomasti ei nyt.
-Odota! Älä karkaa minnekkään! Gray karjaisi ja hyppäsi hevosen selästä, ettei Candy ehtisi paeta. Mutta tuskinpa tyttö jalkaisin hirveän kauaksi pääsisikään.
Candy tiesi, että oli turha juosta. Gray saavuttaisi hänet nopeasti hevosellaan, joten hän alistui ja pysähtyi.
Candy tunsi kylmienväreitten juoksevan pitkin selkäänsä kun Gray katsoi kylmästi häneen.
Candy keräsi kaiken kunniansa ja sanoi:
-Iltaa herra Donney. Kuinka voin auttaa?
-No, mutta neiti Angorahan on tänään vitsikkäällä päällä. Meidän ei varmaankaan enään tarvitse olla näin muodollisia vai mitä mieltä neiti on? Gray vastasi sarkastisesti.
Candy punastui kauttaaltaan Grayn sanoista, mutta vastasi sitten:
-Ihan miten haluatte herra.
Gray mulkaisi vihaisesti Candya, mutta sanoi sitten vihaisesti:
-Saanen tiedustella millä hiivatin oikeudella te kerrotte ensin isällenne tilastanne kuin minulle?
-Minun mielestäni tämä asia kuuluu perheelleni. Tarkoitukseni ei ollut vaivata teitä mitenkään tällä asialla, mutta isäni olikin toista mieltä, Candy sanoi arvokkaasti.
-Vai ei teillä ollut aikomustakaan vaivata minua tällä asialla. Minun mielestäni tämä asia kuuluu minulle paljon enemmän kuin teidän isällenne! Minun mielestäni sinun olisi pitänyt tulla ensimmäiseksi kertomaan asiasta minulle, että olisin voinut hoitaa tilanteen oikein, mutta näin toimimalla sinä teit minusta roiston! Gray sähisi hampaittensa lomasta.
-Olen pahoillani jos et ymmärrä ratkaisuani, mutten ymmärrä mitä se olisi hyödyttänyt, että olisin kertonut teille asiasta ensin. Ongelma olisi silti ja pysyisi vaikka olisin kertonut teille ensin, Candy vastasi.
-Oletko sinä jotenkin vähä-älyinen tai jotain? Jos olisit kertonut minulle ensin olisimme voineet mennä salassa naimisiin ja kertoa sitten kaikille. Nyt kaikki saavat tietää pikku salaisuutemme ja minä vaikutan roistolta, Gray julisti.
-Pyydän anteeksi herra jos loukkasin teidän miehistä egoanne, mutta tarkoitukseni ei suinkaan ollut mennä naimisiin kanssanne.
-Vaan mitä? Aioitko yksin kasvattaa lapsesi? Gray tuhahti.
-Kyllä. Niin minä ajattelin, Candy vastasi.
-Järkeilit siis pienessä päässäsi, ettei minulle tarvitsi kertoa, että minusta on tulossa isä! Ymmärrätkö sinä ollenkaan kuinka loukkaavaa tuo on? Kuinka alhaiset käsitykset sinulla on minusta? Etkö usko, että minusta olisi elättämään sinua ja lasta?
-Rauhoitu nyt! Oletko saattanut ajatella, että minä en ehkä halua, että sinä elätät minua ja minun lastani! Ja minulla tosiaan on sinusta erittäin alhaiset käsitykset.
-Taidat nyt unohtaa yhden tärkeän seikan. Minä olen lapsen isä, joten se ei suinkaan ole pelkästään sinun lapsesi! Vai olenko minä edes isä? Onko vaihtoehtoja paljonkin? Gray sanoi ivallisesti.
-Miten sinä julkeat? Sinä tiedät varsin hyvin, ettei ketään muuta ole! Candy huudahti raivoissaan.
-En halua kuulla sinusta enää ikinä! Hyvästi, Candy sanoi ja lähti tiehensä.
-Tulet silti kuulemaan! Gray ärähti takaisin.

Monia kuukausia myöhemmin
-Ihan totta te, ette voi pakottaa minua tähän. On oltava jokin toinen vaihtoehto, Candy marisi vanhemmilleen jotka viilettivät jo kaukana edessä.
-Älä marise vaan ala tulla jo. Tämä on sovittu jo, Mark huusi tyttärelleen.
Candy tallusteli vihaisena vanhempiensa perässä linnan ovista sisään.
Mark oli saanut järjestettyä, että kuningas vihkisi Candyn ja Grayn. Mark oli pelastanut kuninkaan nuoruusvuosinaan sodassa ja kuningas tunsi jääneensä kiitollisuuden velkaan. Candystä ei tuntunut mukavalta, että itse kuningas vihkisi heidät näin epäsuotuisissa oloissa.
Kun avioliittoluvat oli allekirjoitettu muu perhe keskusteli keskenään pihalla ja Candy seisoi selin heihin. Hänestä tuntui, että tämä oli hänen elämänsä viimeinen päivä.
Candy kuunteli sivukorvalla tuskissaan kun hänen isänsä jutteli Graylle. Juurikun Candy oli vaipumassa epätoivoon lapsi hänen vatsassaan potkaisi häntä kovaa ja hän oli pakahtua onnesta.
Candy havahtui kun Mark siirtyi hyvästelemään häntä.
-No niin Candy, muista nyt velvollisuutesi. Et ole enää vapaa toimimaan niinkuin huvittaa, Mark paasasi tyttärelleen.
-Kyllä isä. Minä ymmärrän, että minun pitää olla pelkkä koriste nurkassa ja olla hiljaa, Candy huokaisi.
-Enhän minä noin sanonut. Eihän äitisikään ole ikinä ollut mikään koriste seinässä, Mark vastasi hämmentyneenä tyttärensä ajatuksista avioliitosta.
-Ei tietenkään. Toivottavasti näemme vielä, Candy huokaisi.
-Se on sinusta kiinni, Mark vastasi.
Vaunut jättivät vain Candyn ja Grayn Donneyjen talolle. Philip oli ilmoittanut pojalleen lähtevänsä takaisin merille. Philip oli myös sanonut, että Gray oli nyt tämän talon herra. Candy ei tiennyt ollakko helpottunut vai kiusaantunut kun Herra Donney ei asuisikaan heidän kanssaan. Nyt olisi vain hän ja Gray.
-Tälläinen tämä nyt on. Vähän vaatimaton, Gray ilmoitti kun he pääsivät sisälle taloon.
Candyn mielestä talo oli kaikkea muuta kun vaatimaton. Kaksi makuuhuonetta oli luksusta heidän yhteiskuntaluokassa oleville.
Grayn isä oli merimies ja Gray itse oli ollut maanviljelijänä. Tosin Grayllä ei itsellään ollut peltoa vaan hän oli käynyt muilla töissä. Candy ei tiennyt mitä tästä eteenpäin tapahtuisi.
Yläkerrassa on meidän makuuhuoneemme, Gray ilmoitti kun esitteli tiloja.
-Täällähän on kaksi makuuhuonetta, enkö minä saisi sitä toista? Candy kysyi varovasti.
-Toinen huone on tarkoitettu lapselle, Gray vastasi kylmästi.
-Jaa, Candy vastasi pettyneenä.
-Etkai sinä luule, että me elämme täällä yhdessä kun kaksi ventovierasta? Gray kysyi viileästi Candyltä.
-Niin minä oikeastaan luulen, Candy vastasi ja käveli Grayn perässä yläkertaan.
-Jaksastko sinä hyvin kävellä tänne ylös? Gray kysyi varovasti.
Candy sulki vihaisena silmänsä, ettei sanoisi mitään ajattelematonta.
-Olen ehkä kuin valas, mutta pystyn liikkumaan, Candy tiuskaisi.
-En minä sanonut, että näytät valaalta. Tarkoitin vain kun olet aivan viimeisilläsi, Gray vastasi kun Candy asteli nojatuolille lepäämään.
-Minulle on ihan sama mitä sinä tarkoitit. En välitä, Candy sanoi ja harmitteli itsekseen, että Gray oli oikeassa. Liikkuminen ei ollut enää aivan vaivatonta.
-Älä hermostu joka asiasta. Minä menen nyt ruokkimaan hevoset, lepää sinä, Gray sanoi ja sulki oven äkkiä ennenkuin Candy ehti vastata.
Candy nojasi väsyneenä selkänojaan ja huokaisi.
Ei tästä tule yhtään mitään.
Gray heitteli raivoisasti heinää pitkin pihaa.
"Mitä minun pitäisi tehdä? Haluaako hän, että minä pyydän anteeksi häneltä tätä kaikkea? En tosiaan, hänessä on ihan yhtälailla vikaa kuin minussakin", Gray pohti.

Viikkon päästä
Gray tuli väsyneenä töistä kotiin ja kurtisteli kulmiaan kun löysi Candyn ruuanlaitto puuhista.
-Sinunhan piti levätä! Gray murahti.
Candy säpsähti ja kääntyi Grayhyn päin.
-Minulla oli tylsää ja ajattelin, että sinulla on nälkä kun tulet töistä kotiin, Candy puolustautui.
-Olisin minä itsekkin osannut tehdä syötävää, kiitos vain. Mutta me sovimme, että sinä lepäät sillä välin kun minä olen töissä.
-Kyllä kyllä, mutta minä voin ihan hyvin.
-Hyvä on, mutta mene nyt pitkällesi, Gray vastasi.
-Anteeksi nyt vaan jos loukkaan herraa, mutta sinä, et voi tietää miltä minusta tuntuu. Minä tiedän itse milloin minun on parasta levätä ja milloin ei. Ymmärrätkö? Sinä, et saa kesytettyä minusta sievää pikkukotirouvaa, Candy tiuskaisi.
-Mitä hittoa sinä tuolla tarkoitat? Gray puuskahti kun Candy työntyi hänen ohitseen portaille.
-Sitä, että sinä et voi komennella minua niinkuin haluat. Minulla on oma tahto! Candy julisti ja kapusi yläkertaan.
-Mitä sinä tarkoitat? Minähän vain olen koittanut huolehtia sinun hyvinvoinnistasi? Gray kysyi saapuessaan Candyn perässä yläkertaan.
-Mitä sinä minun hyvinvoinnistani tiedät tai lapsista? Ei sinua edes oikeasti kiinnosta!
-Miten niin ei kiinnosta? Gray kysyi tuimasti.
-Tanssiaisten jälkeen sinä et kiinnittänyt minuun enää minkäänlaista huomiota ja tästä lapsesta, sinä, et ole edes kysynyt miltä tuntuu kun jokin kasvaa sisälläni!
-Mitä sinä teet? Candy parahti kun Gray laski kätensä hänen vatsalleen.
-Tätähän sinä tarkoitit?
-Sinä haluat, että minä koitan miltä lapsemme tuntuu, eikö niin? Gray kysyi.
-Ei, sinä et ymmärrä mitään? Candy sanoi ja siirtyi kauemmaksi.
-Sinä, et ymmärrä. Sinun mielestäsi minun pitäisi vain maata täällä ja synnyttää sinulle lapsi.
-Candy, tarkenna nyt vähän, että mitä minä en ymmärrä? Gray kysyi astetta lempeämmin.
-Sitä, että sinun tarvitsee edes kysyä sitä! Ymmärrätkö, että minun isäni antoi minulle valinnan mahdollisuuden, että saisin itse valita kenen kanssa menen naimisiin. Ja se on todella harvinaista! Ja lopulta minä en saanut kuitenkaan päättää vaan päädyin sinun kanssasi naimisiin. Sinun, joka et edes pidä minua ihmisenä!
-Miten niin en pidä sinua ihmisenä? Ja itse sinä olet siihen  myös vaikuttanut, että olet tässä tilanteessa. Olisit valinnut itsellesi viisaan miehen, etkä mennyt kanssani pehkuihin, Gray saneli.
-Sinä olet oikea sika mieheksi! Ensiksikin sinä komentelet minua. Ihan kuin minulla ei olisi omaa tahtoa, tee sitä tee tätä. Ja toiseksi sinä itse hait minua silloin tanssimaan!
-Minä hain sinua tanssimaan koska sinä aina loit minuun itse niin hempeitä katseita. Ajattelin olla kohtelias, ettei sinun tarvitsisi enää huokailla ystävillesi minusta, Gray pamautti.

-Minä mitään huokaillut tai luonut sinuun hempeitä katseita! Minä vihasin sinua! Candy huusi.
-Vihastahan tuo lapsi sitten varmaan saikin alkunsa! Tiedä vain, että se oli sinun oma valintasi, Gray tuhahti.
-Lopeta! Candy niiskaisi eikä voinut enää pidätellä kyyneliään.
-Miksi sinun täytyy heittää se minun kasvoilleni. Tottakai minä tiesin sinun tienneen, että minä tykkäsin sinusta. Mutta kait minullakin saa olla jonkinlainen ylpeys?
-Anteeksi, Gray mutisi.
Illallisen he söivät täyden hiljaisuuden vallitessa ja kapusivat sitten yläkertaan yhtä matkaa.
Hiljaisuus oli piinaava. Graystä tuntui, että koko huoneessa olisi voinnut kaikua heidän sydämensykkeensä.
Sitten Candy parahti kerran. Candy tunsi pistäviä pistoja sisältään ja tunsi miten hikikirposi otsaan.
-Mitä nyt? Gray säikähti.
-Synnytys taitaa alkaa, Candy voihkaisi.
-Minä käyn hakemassa apua. Lepää sinä siinä sen aikaa, Gray sanoi paniikin iskiessä häneen. 
Candy nousi nopeasti ylös ennenkuin Gray ehti lähteä huoneesta. Candy nousi vaivoin seisomaan kesken supistusten.
-Älä jätä minua yksin. Pyydän, Candy melkein itki.
-Rauhoitu. Minun on haettava apua. En minä osaa synnytystä hoitaa. Odota hetki, Gray sanoi rauhallisesti ja tarttui Candya käsistä.
-Minua pelottaa, Candy voihkaisi kipujen keskellä.
-Niin minuakin, mutta mene nyt maaten. Tulen pian takaisin, Gray vastasi,
-Hyvä on, Candy kuiskasi.
-Hengittele rauhallisesti. Pian saat apua, Gray lupasi.
Seuraavana aamuna
Gray avasi varovasti makuukamarin oven ja astui sisään. Hänet oli yöllä häädetty huoneesta pois koska hänestä ei ollut mitään apua ja sen jälkeen hän oli vain pyörinyt alakerrassa ympyrää.
Naapurin emäntä katsoi Graytä hymyillen.
-Onneksi olkoon herra Donney, saitte pojan.
-Pojan, Gray kuiskasi hämmentyneenä ja otti lapsen vastaan kun rouva Bile ojensi sitä häntä vasten.
-Miten Candy voi? Gray kysyi.
-Hän on hieman uupunut. Anna hänen levätä paripäivää, rouva Bile sanoi ja hymyili lempeästi.
-Kiitos teille paljon avusta, Gray sanoi kun rouva Bile teki lähtöä.
-Ei kestä kiittää. Ehkä voin olla avuksi toistekkin, nainen sanoi ja virnisti.
-Ehkäpä, Gray mumisi punaisena kun rouva Bile lähti.
-Poika, Gray mumisi onnellisena uskomatta tätä todeksi. Ainakin se huoli oli poissa.

~

Ensimmäinen ja virallinen osa valmis :)

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin kyllä kovasti. Toivon totisesti että parista tulisi vielä onnellinen ettei koko liitto olisi pelkkää kulissia.
    Mitähän tuo rouva Bile vihjaisi tuossa lopussa. Taisi hieman yrittää iskeä Graytä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Itsekkin mietin vielä tämän parin kohtaloa.
      Rouva Bile taisi vihjata jos olisi tulossa tulevaisuudessa lisää lapsia ;D

      Poista