25.OSA

Oli leuto kesäsää ja nuoret tykkäsivät olla omilla riennoillaan.

Nenna vietti aikaa Anastasian kanssa. Tyttö ei ollut hänen varsinaisia parhaita ystäviään, mutta ainut joka sai liikkua suht vapaasti ilman esiliinaa. He alkoivat olla nyt sen ikäisiä, että vanhemmat rupesivat olemaan varuillaan siitä missä seurassa lapsi liikkui. Useimmat vanhemmat eivät antaneet tyttäriensä liikkua poikien kanssa. Olihan se ymmärrettävää, mutta Nenna oli iloinen, ettei hänelle ollut asetettu esiliinaa vahtimaan hänen tekemisiään. Häneen luotettiin. 

- Ihana päivä, Nenna huokaisi ja nuuski poimimaansa kukkaa.

- Niin on. Kesä on rakkauden aikaa, Anastasia huokaisi.

- Mitä sinä oikein tarkoitat? Nenna ihmetteli.

- Minä taidan olla rakastunut. Katso nyt, hän on niin ihana, Anastasia huokaisi.

Nenna katsoi epäröiden ympärilleen, mutta huomasi vain Leevin ja Anttonin.

- Anttoniin vai? Nenna yritti.

- No en tietenkään. Vaan Leeviin. Katso nyt hänen kultaisia hiuksiaan, Anastasia huokaisi ihastuneena.

- Leeviin! Etkai ole tosissasi? Nenna kysyi epäuskoisena.

- Tietenkin. Vai onko silmissäsi vikaa? Vai etkö sinä halua, että olen rakastunut Leeviin? Taidat ollakkin itse kiinostunut hänestä? Anastasia kiusoitteli.

- En todellakaan ole! Ja mitä sinuun tulee, tuhlaat vain aikaasi, Nenna puhahti.

- Älä viitsi olla tuollainen. Tule, Anastasia huudahti ja lähti juoksemaan poikia päin.

- Hei odota nyt vähän! Nenna huudahti kauhuissaan.

- No mitäs tytöt? Leevi kysyi ja väläytti leveän ylimielisen hymynsä tapansa mukaan.

Anastasia juoksi naama kamalalla virneellä poikien luokse.

- Minä ajattelin kun viime aikoina kylällä on liikkunut huhuja, että tänne on tullut joku takamailta, että voisitteko te saattaa minut kotiin? Anastasia kysyi säälittävästi ja Nennaa hävetti tämän puolesta.

Leevi katsoi tyttöön hetken säälivästi ja vastasi sitten:

- Ystäväni Anton oli juuri lähdössä ja hän voi saataa sinut. Minulla on vähän kiireitä tänään, valitan, Leevi  vastasi.

Hieman näreissään Anastasia tarttui Antonin käsivarteen ja antoi pojan lähteä saattamaan häntä.

Antonin ja Anastasian lähdettyä Nenna jäi kaksin Leevin kanssa.

- Hän kyllä pyysi, että sinä saattaisit hänet. Mitä kiireitä sinulla muka on? Nenna kysyi kylmästi.

- No mutta. Minunhan pitää sattaa sinut kotiin, ettei sinua ryöstetä, Leevi naurahti.

- Minä en pelkää maantierosvoja. Mikset voinut saattaa häntä? Hän pitää sinusta, Nenna kertoi.

- En halua antaa hänelle turhia toiveita. Minä en halua naimisiin, haluan olla vapaa. Sinä tuskin, erehdyt haaveilemaan avioliitosta jos saatan sinut kotiin. Vai erehdynkö? Leevi kiusoitteli.

- Et todellakaan, Nenna puuskahti.

- Kuule, sinä olet perijä. Miten aiot vältää avioliiton? Nenna kysäisi matkalla.

- Kun olet saanut säästetyksi rahaa lähden täältä, Leevi ilmoitti.

- Et sinä niin voi tehdä! Nenna kauhisteli.

- Niin minä kuitenkin aion tehdä. Jäähän heille Leonardo, Leevi vastasi.

- Et sinä voi sysätä vastuitasi hänelle, Nenna haukkoi henkeään.

- Se ei onneksi ole sinun päätettävissäsi. Heido, Leevi sanoi ja jatkoi matkaa.

- Ylimielinen typerys, Nenna tuhahti.

***

 - Miksen minä saanut lähteä mukaan? Olisin myös halunnut elonkoruujuhliin isän ja veljien kanssa, Iines valitti äidilleen.

 - Kultaseni, sinä olet vielä aivan liian nuori. Sitten kun olet Leevin ikäinen niin sinäkin pääset, Lisa vastasi ja jatkoi ruuanlaittoa.

 - Mutta miksi Leonardo sitten pääsi?! Hänhän on vasta 13!
- Hän pääsi, koska isä lähti mukaan, Lisa vastasi.
- Olisinhan minäkin sitten voinut! Iines huudahti.
- Se nyt on vähän eri asia. Älä nyt kiukuttele, Lisa sanoi lempeästi tyttärelleen.

 - Hmph, Iines tuhahti ja paineli hänen ja veljiensä huoneeseen.

 Iinestä ärsytti, koska hän oli perheen nuorin. Kaikki pitivät häntä ihan vauvana. Erityisesti isä ja äiti. Veljetkään eivät ikinä ottaneet häntä puuhasteluihinsa mukaan. Iineksestä tuntui, että ainut, joka ymmärsi häntä oli naapurin Nenna. Nenna jaksoi aina leikkiä hänen kanssaan ja letittää hänen hiuksiaan. Nennalle hän pystyi kertomaan kaikki salaisuutensa. Tänäänkin hän olisi halunnut olla Nennan kanssa, mutta Nennakin oli mennyt sinne juhlaan!
 Pettyneenä Iines käveli huoneen päähän ja otti syliinsä rakkaan nallensa. Tänään hän joutuisi leikkimään yksin.

 - Minä en olisi halunnut päästää Nennaa siihen juhlaan, Tuulikki paljasti Lisalle.

 - Älä suotta huolehdi, Daniel lähti poikien mukaan. Hän varmasti katsoo, ettei Nennalle käy mitään, Lisa sanoi rauhoittaakseen ystäväänsä.

 Toisaalla Nenna mulkoili vihaisena isoveljelleen.
- En taatusti. Et todellakaan voi pakottaa minua! Nenna tuhahti.

 - Mitä luulet, että isä sanoo kun hylkäät hänen ystävänsä pojan tanssi pyynnön? Nikolai sanoi halveksuvasti.

 Nenna ponkaisi pystyyn ja tuijotti veljeään suoraan silmiin.
- Miten sinusta on tullut noin ylimielinen! Kertoisitko sinä tosiaan?
- Tarpeen vaatiessa. Menehän nyt, Nikolai komensi ja Nenna marssi ulos puhisten.

 Nenna  vilkasi tanssilattialle ja irvisti.

 Kait hän yhden tanssin kestäisi sen limanuljaskan kanssa.

 Ikäväkseen Leevi oli törmännyt isoisäänsä juhlissa eikä meinannut päästä tästä eroon millään.
Gray jaaritteli loputtomiin erittäin tylsillä kertomuksilla äidin lapsuudesta.

 Ja kun tämä oli saanut yhden kertomuksen loppuun aloitti hän taas seuraavan ja sen jälkeen kertoi uudelleen sen ensimmäisen. Taisi vaarilla muisti alkaa pätkimään.
- Juu, juu. Tosi mielenkiintoista vaari, Leevi vastasi kohteliaasti niin kuin äiti oli häntä opettanut.

Sivusilmällä hän seurasi kun niljakas Kaarlo johdatti Nennan tanssilattialle. Leevi sitten inhosi Kaarloa. Usein hän joutuikin käsirysyyn tämän kanssa.

 Nenna tunsi kun Leevi tarkkaili heitä. Hän toivoi, ettei poika luullut, että hän olisi kiinnostunut Kaarlosta.   Ei todellakaan. Hän sitten inhosi tätä lipevää nuorukaista.

 Kohteliaasti Nenna hymyili kun Kaarle jaaritteli saavutuksistaan.

 Leonardo katsoi ihmeissään kun Nenna tanssi Kaarlon kanssa. Nennahan inhosi Kaarloa. Niin Nenna oli hänelle kerran kertonut. Nenna oli hänelle vähän kuin isosisko. Ainakun Leevi oli omilla reissuillaan niin hän vietti aikaa Nennan ja pikkusiskonsa kanssa. Leonardo ihaili sitä, että Nenna jaksoi leikkiä hänen siskonsa kanssa vaikkei kukaan niin vaatinutkaan.

 Leevi näki tilaisuutensa tulleen kun Leonardo saapui paikalle. Salakavalasti hän poistui kun vaari rupesi kertomaan tarinoitaan tuskastuneelle veljelle.

 - Voisinko saattaa neidin kotiin? Kaarlo sanoi lipevällä äänellään.
- Ei kiitos, Nenna vastasi kohteliaasti.

- No tanssitaan ainakin vielä toinen tanssi, Kaarlo sanoi ja puristi tiukemmin Nennan kädestä.
- Ei kiitos, Nenna sanoi vaivaantuneena.

 - Hän sanoi, ettei halua tanssia kanssasi. Päästä hänestä irti! Leevi sanoi kylmästi.
- Mitähän tämä sinulle kuuluu? Kaarlo sanoi ja veti Nennaa lähemmäksi.

 - Ja sitten sinun äitisi suuttui kamalasti, mutta minä tiesin, että tein oikean ratkaisun. Daniel oli hänelle juuri oikea mies, Gray selitti.

 - Niinhän sinä olet kertonut, Leonardo huokaisi.

Yht' äkkiä Leonardon korviin kantautui hänen veljensä kova ääni.

 - Miksi näet vaivaa? Huomaathan itsekkin, ettei Nennaa kiinnosta lähestymisyrityksesi!

 - Mene muualle mesoamaan senkin öykkäri, Kaarlo tuhahti ja siinä samassa Leevi läpsäytti häntä kasvoihin.

 Ja siitä syntyi taas kunnon tappelu.

 - Pojat, lopettakaa nyt. Ihan tosi Leevi, anna olla! Nenna huusi poikien mukiloidessa toisiaan.

 Daniel oli tulossa juttelemaan appensa kanssa kun huomasi maassa riehuvat pojat.

 Hänen hyvätuulensa haihtui ilmaan kun hän huomasi oman poikansa maassa. Rivakasti Daniel repäisi Leevin kauluksesta ylös.
- Mitä sinä oikein teet ja vielä julkisella paikalla?! Yritätkö sinä häväistä nimemme? Daniel karjaisi pelästyneelle pojalleen.

 - Ööh. Isä, Leevi sopersi.
- Me lähdemme nyt kotiin. Tule Leonardo mennään kotiin, Daniel huusi ja tarttui vanhinta poikaansa korvasta ja retuutti tämän pois paikalta.
- Etkö voisi joskus ajatella mitä teet? Leonardo kysyi harmistuneena, kun joutui palaamaan näin aikaisin takaisin kotiin.
- Ole hiljaa, Leevi tiuskaisi.
- Älä tiuski siinä yhtään, Daniel ärähti ja läpsäytti Leeviä vielä takaraivoon.

~

Tästä piti tulla vähän pitempi, mutta en ole ehtinyt kuvata vielä enempää niinpä päätin julkaista tämän jo teille, koska en tiedä koska ehdin pelata lisää. :)

24. OSA

 Oli kaunis kesäinen päivä kun Gregorit ja Tuulikki ja Nenna olivat tulleet puistoon viettämään aikaa.

Iines kiipeili innoissaan isänsä sylissä ja kikatti onnellisena.

- He ovat vain niin pienen hetken lapsia, Lisa huokaisi.

- Äläs nyt. Pojatkin ovat vielä aivan lapsia, Daniel naurahti.

 - Eivät enää montaa vuotta. Katso nyt, Leonardokin kasvaa silmissä, Lisa sanoi ja loi katseen poikaansa.

- Niinhän hän tekee. Mutta onneksi meillä on vielä tämä pikku neiti, Daniel hymähti ja hypytti nyt jo kaksi vuotiasta Iinestä.

 - Katso nyt. Leevi ja Nennakin pitävät toisiinsa turvallisen välimatkan. He alkavat ymmärtämään, että ovat eri sukupuolta. He eivät leiki enää niin kuin lapset. Minä sanon, että kohta se on menoa. Saamme olla vahtimassa poikia silmät kovana, Lisa selitti.

- Niinhän se on. Meillä on viime aikoina ollut paljon ongelmia Nikolain kanssa. Hän tulee ja menee miten lystää, eikä kuuntele ketään, Tuulikki kertoi.

 - Nennaa, pikku Iines huusi ja konttasi tämän luokse.

 - No hei pikkuneiti, Nenna vastasi ja halasi tyttöä.

- Oi. Iines rakastaa tytärtäsi, Lisa huokaisi Tuulikille.

 - Nennakin pitää kovin pikkutytöstäsi. Hän on aina innoissaan kun pääsee teille leikkimään Iineksen kanssa, Tuulikki vastasi.

 Kun Nenna kampesi maasta ylös, Lisa kävi nostamassa Iineksen syliinsä.

 - Leikitään hippaa, Nenna pyysi yllättäen Leeviltä.

 - Kait minä tämän kerran voin, Leevi vastasi ja hypähti keinusta.

 - Minä tulen mukaan! Nenna saa olla hippa, Leonardo huudahti ja pinkaisi juoksuun.

 Se oli varmasti yksi niistä kesän viimeisistä päivistä kun lapset leikkivät yhdessä.

***

 Syksy tuli ja viimein oli aika opettaa pojille miten tulla toimeen aikuisina. Molemmat pojat joutuivat isän oppiin.

 - Katsokaa tarkasti. Vielä jonain päivänä te elätätte itsenne tällä työllä, Daniel kertoi.

 Leonardo katseli isänsä työntekoa ja huokaisi.

 - Koska minä pääsen veistämään? Leevi kysyi isältään, koska oli kyllästynyt pelkkään katselemiseen.

 - Ensin täytyy oppia perusteet poika. Vasta sitten, Daniel vastasi.

- Isä, jos Leevi kerran perii talon niin miksi minunkin pitää opetella veistämään? Se ei oikeastaan juurikaan kiinnosta minua, Leonardo kysyi.

- Sinunkin täytyy oppia taito, millä elätät itsesi, Daniel vastasi.

 - Olenko minä sitten perheenpää? Leevi kysyi innoissaan.

- Kyllä sitten joskus, Daniel naurahti.

 Oikeasti Leonardo halusi taiteilijaksi niin kuin äitinsä. Monena iltana hän katseli kun äiti maalasi hyvin kauniita tauluja.

 Hän oli päättänyt, että jättäisi vielä joskus tämän kaupungin ja elättäisi itsensä maalaamalla.

 Kaiken aherruksen keskellä Leevikin oli vihdoin oppinut lukemaan. Lisa oli onnellinen. Hänen pojallaan  oli kaikki mahdollisuudet vakaaseen elämään.

 Lapset kasvoivat, mutta elämä pysyi hyvin samanlaisena kuin ennenkin.

 Eräänä iltana Daniel haukkoi henkeään kun näki esikoisensa taidonnäytteen.

 Yksinkertaisesti se oli täydellinen.

 - No mitä mieltä olet? Onhan siinä vielä hiomista, mutta kait se edes menettelee? Leevi kysyi epävarmana.

 - Mitä sinä höpötät? Sehän on täydellinen!

 - Se on kerrassaan mahtava, Daniel sanoi ja kaappasi Leevin tämän hämmästykseksi isoon karhun halaukseen.

 - Oletko todella sitä mieltä vai sanotko vain? Leevi kysyi yllättyneenä.

- Leevi. Sinulla on totisesti lahjoja, Daniel hämmästeli ja katsoi vielä veistosta.

~

Anteeksi, tämä on todellakin tämmöinen mini osa.

Mutta oikeasti haluan jo pojat teini- ikään.

Iines ei nyt oikein päässyt estraadille, mutta antakaa anteeksi :D