Oli kaunis kesäinen päivä kun Gregorit ja Tuulikki ja Nenna olivat tulleet puistoon viettämään aikaa.
Iines kiipeili innoissaan isänsä sylissä ja kikatti onnellisena.
- He ovat vain niin pienen hetken lapsia, Lisa huokaisi.
- Äläs nyt. Pojatkin ovat vielä aivan lapsia, Daniel naurahti.
- Eivät enää montaa vuotta. Katso nyt, Leonardokin kasvaa silmissä, Lisa sanoi ja loi katseen poikaansa.
- Niinhän hän tekee. Mutta onneksi meillä on vielä tämä pikku neiti, Daniel hymähti ja hypytti nyt jo kaksi vuotiasta Iinestä.
- Katso nyt. Leevi ja Nennakin pitävät toisiinsa turvallisen välimatkan. He alkavat ymmärtämään, että ovat eri sukupuolta. He eivät leiki enää niin kuin lapset. Minä sanon, että kohta se on menoa. Saamme olla vahtimassa poikia silmät kovana, Lisa selitti.
- Niinhän se on. Meillä on viime aikoina ollut paljon ongelmia Nikolain kanssa. Hän tulee ja menee miten lystää, eikä kuuntele ketään, Tuulikki kertoi.
- Nennaa, pikku Iines huusi ja konttasi tämän luokse.
- No hei pikkuneiti, Nenna vastasi ja halasi tyttöä.
- Oi. Iines rakastaa tytärtäsi, Lisa huokaisi Tuulikille.
- Nennakin pitää kovin pikkutytöstäsi. Hän on aina innoissaan kun pääsee teille leikkimään Iineksen kanssa, Tuulikki vastasi.
Kun Nenna kampesi maasta ylös, Lisa kävi nostamassa Iineksen syliinsä.
- Leikitään hippaa, Nenna pyysi yllättäen Leeviltä.
- Kait minä tämän kerran voin, Leevi vastasi ja hypähti keinusta.
- Minä tulen mukaan! Nenna saa olla hippa, Leonardo huudahti ja pinkaisi juoksuun.
Se oli varmasti yksi niistä kesän viimeisistä päivistä kun lapset leikkivät yhdessä.
***
Syksy tuli ja viimein oli aika opettaa pojille miten tulla toimeen aikuisina. Molemmat pojat joutuivat isän oppiin.
- Katsokaa tarkasti. Vielä jonain päivänä te elätätte itsenne tällä työllä, Daniel kertoi.
Leonardo katseli isänsä työntekoa ja huokaisi.
- Koska minä pääsen veistämään? Leevi kysyi isältään, koska oli kyllästynyt pelkkään katselemiseen.
- Ensin täytyy oppia perusteet poika. Vasta sitten, Daniel vastasi.
- Isä, jos Leevi kerran perii talon niin miksi minunkin pitää opetella veistämään? Se ei oikeastaan juurikaan kiinnosta minua, Leonardo kysyi.
- Sinunkin täytyy oppia taito, millä elätät itsesi, Daniel vastasi.
- Olenko minä sitten perheenpää? Leevi kysyi innoissaan.
- Kyllä sitten joskus, Daniel naurahti.
Oikeasti Leonardo halusi taiteilijaksi niin kuin äitinsä. Monena iltana hän katseli kun äiti maalasi hyvin kauniita tauluja.
Hän oli päättänyt, että jättäisi vielä joskus tämän kaupungin ja elättäisi itsensä maalaamalla.
Kaiken aherruksen keskellä Leevikin oli vihdoin oppinut lukemaan. Lisa oli onnellinen. Hänen pojallaan oli kaikki mahdollisuudet vakaaseen elämään.
Lapset kasvoivat, mutta elämä pysyi hyvin samanlaisena kuin ennenkin.
Eräänä iltana Daniel haukkoi henkeään kun näki esikoisensa taidonnäytteen.
Yksinkertaisesti se oli täydellinen.
- No mitä mieltä olet? Onhan siinä vielä hiomista, mutta kait se edes menettelee? Leevi kysyi epävarmana.
- Mitä sinä höpötät? Sehän on täydellinen!
- Se on kerrassaan mahtava, Daniel sanoi ja kaappasi Leevin tämän hämmästykseksi isoon karhun halaukseen.
- Oletko todella sitä mieltä vai sanotko vain? Leevi kysyi yllättyneenä.
- Leevi. Sinulla on totisesti lahjoja, Daniel hämmästeli ja katsoi vielä veistosta.
~
Anteeksi, tämä on todellakin tämmöinen mini osa.
Mutta oikeasti haluan jo pojat teini- ikään.
Iines ei nyt oikein päässyt estraadille, mutta antakaa anteeksi :D
Olipas kiva osa! Tykkään tosi paljon tästä tarinasta. No siinä nyt kaikki tällä
VastaaPoistakertaa. Jatkoa!
Viimeinkin mä pääsin tänne saakka! Tai no, näistä siun osista päätin alkaa kirimään lukematta jääneitä osia. Ja olipa niitä taas kertynyt. Sehän tosin ei ole paha juttu, koska pääsin nopeasti aina seuraavaan osaan ;D. Aina siihen asti kun tuli tämä viimeisin ilmestynyt.
VastaaPoistaKyllä tykkään tästä tarinasta, ja kadehdin kyllä kun itse en ole mikään nopia. Puhumattakaan että näiden osien pituudet/lyhyydet ei tunnu haittaavan yhtään, sillä kuvat ja tekstit napsuu niin näppärästi yhteen että moiseen seikkaan ei edes kiinnitä huomiota.
Mukavasti tuot tarinaan myös näyttäytymään muita hahmoja, jotka vaikuttavat perheen elämään ja piristävät tavallista arkea. Välillä keskittyminen pelkästään "pääperheeseen" voi olla tylsääkin, mutta näin kun he saavat ajoittain seuraa niin jo muuttu kello pelissä :D. Lisan ja Tuulikin ystävyydestä ja toinen toisistaan ammentuvasta tuesta on kiva lukea.
Pähkäilyt jälkikasvunsa tulevaisuudestakin oli aikalailla osuvaa ;D. Varokaa vain kun esikoiset tuosta kasvaa!
Nennan ja Leevinkin välille on tässä osien edetessä saatu kasvamaan kivan oloinen ystävyys, ja mitä siitä sitten vanhemmalla iällä seuraa...HMM. Jään mielenkiinnolla oottelemaan, että oletko kehittämässä ihan suoraviivaista linjaa vai mutkia matkaan.
Hieman leuka loksahti tuossa loppua kohden kun Leevi pääsi veistelemään. Ei mikään tumpelo poika...eeeei. Isän ja pojan yhteisiä työpäiviä ootellessa.
Kiitos kommenteista :)
VastaaPoistaOlen nyt koittanut petrata siinä, että otan sivuhahmoja mukaan tarinaan. Olen siinä aika huono! :D
No voi höh. Luulin kyllä että jo kommentoin tänne tänään. Ei ilmeisesti tullut perille.
VastaaPoistaMutta osa oli jälleen todella ihana. Mukavaa kun Leevi on yhtä kiinnostunut isänsä työstä ja on siinä kaiken lisäksi erittäin hyvä.
Nennasat ja Leevistä tulee varmasti suloinen pari.
Kiitos :)
PoistaVälillä noi kommenttipoksit tosiaan vähän kenkkuilee :/
Ja kiitos siitä, että aina jaksat kommentoida:) Se antaa mulle paljon intoa kun on vakio lukijoita. :)