maanantai 10. maaliskuuta 2014

Epilogi


Rose kertoo

Pitkän aikaa häiden jälkeen kaikki oli niin täydellistä. Thomasin tehdessä töitä tai matkustaessaan minä olin kotona ja odotin innoissani häntä kotiin. Olin jopa oppinut nauttimaan elämästäni. Pitkästä aikaa kaikki oli hyvin.
Kotiin tullessaan Thomas aina veti minut kainaloonsa ja vietimme aikaa keskenämme.
Minä oikeasti rakastin häntä.
Mutta sitten tapahtui jotain mikä laittoi tapahtuma vyöryn pyörimään.
Eräänä iltana kuulin kun Jeff huusi Jaarlin tyttärelle Isabellalle kovaan ääneen.
En tarkalleen kuullut mitä tyttö vastasi, mutta vihaiselta ja loukkaantuneelta tämä näytti.
Pian Thomas tuli keskeyttämään tämän näytelmän.
- Mitä täällä oikein tapahtuu? Thomas oli murahtanut vihaisena. Hän nimittäin inhosi julkisia yhteenottoja.
- Ei mitään, Jeff oli sanonut kiireesti.
Isabella oli katsonut Jeffiä silmät viirussa ja sanonut:
- Minä olen raskaana. Jeffille, hän oli sanonut.
Koko huoneeseen laskeutui kiusaantunut hiljaisuus. 
Ei mennyt viikkoakaan kun Thomas pakotti veljensä naimisiin Jaarlin tyttären kanssa. Jeff näytti yhtä innostuneelta kun olisi jalkapuuhun menossa.
Thomas oli vahtinut silmä kovana, että Jeff todella päätyisi naimisiin tämän nuoren naisen kanssa.
Ja nyt siitä on kulunut jo pari vuotta ja Jeff todella sai pienen tyttären Isabellan kanssa. Jeff on todella nihkeä vaimoaan ja pientä tytärtään kohtaan. Thomas tosin vahtii silmä kovana, että Jeff tekee osansa isänä.
- Isi, ota syliin.
Jeff katsoo siinä toivossa, että näkisi jonkun palvelustytön lähistöllä, mutta ketään ei näy.
- Hyvä on. Tule sitten tänne, mies murahtaa.
Mies eli pitkään siinä toivossa, että tyttö ei oikeasti olisi hänen, että voisi lähettää vaimonsa matkoihin, mutta näin ei käynyt. Pieni Elaisa on aivan Jeffin näköinen. Tytöllä oli äitinsä ruskeat hiukset, mutta muuten tämä oli aivan isänsä näköinen. Siro nenä, suu ja silmät. Tyttö oli aivan Jeffin näköinen.
Mutta miten tämä liittyy minuun ja mieheeni. No, minäpä kerron.
Niin kuin huomaatte, minulla ja Thomasilla ei ole lapsia. Elaisa kasvaa kovaa vauhtia, mutta minä en vain tule raskaaksi. Ja tästä pääsemme tähän hetkeen.
Thomas on ehdottanut sijaissynnyttäjää. Voitteko kuvitella? Että minä antaisin, jonkun muun naisen tehdä sen mieheni kanssa?! Että minä kasvattaisin jonkun muun lapsen, jonka joku toinen on saanut alulleen minun mieheni kanssa!
Ei käy. Ei tosiaankaan käy. Vihdoinkin kun luulin, että kaikki on hyvin. 
- Rose, älä näytä tuolta. Minä tarvitsen perijän. Minä olen Herttua. Sinun täytyy ymmärtää. Minä rakastan sinua ja sinä tulet aina olemaan vaimoni, mutta minä tarvitsen lapsen.
Sisälläni kiehuu. Tuntuu kuin kurkustani olisi tulossa jotain ulos. Jotain mitä en ole tuntenut vuosiin. Että minäkö antaisin jonkun muun naisen koskea mieheeni, jota rakastan. Miten Thomas voi edes kuvitella sellaista?
Pomppaan vihaisena ylös sängyltä.
- Ei käy! Kuinka voit kuvitella, että suostuisin tuollaiseen ehdotukseen?! Että sinä olisit jonkun toisen naisen kanssa ja sitten minä joutuisin vielä kasvattaa tämän toisen naisen lapsen. Ei ikinä! kuulen itseni huutavan. Tuliko se ääni oikeasti minusta.
Thomas katsoo minua silmät selällään.
- Sinä puhut. Rakas sinä todellakin puhut, Thomas sanoo ällistyneenä.
- Ole sitten hiljaa ja anna minun vihdoinkin sanoa sanottavani! Minä olen ollut sinulle täydellinen vaimo, täydellinen alamainen! Minä olen ilta toisensa jälkeen odottanut sinua kotiin ja rakastanut sinua. Minä olen avannut sinulle sydämeni ja mitä minä saan siitä palkkioksi? En mitään! Toisen naisen lapsen vai, älä naurata! Kyllä, se ääni todellakin tulee minusta.
- Rauhoitu kulta. Kuuntele itseäsi. Sinä puhut, eikö meidän pitäisi juhlia sitä jotenkin. Käsitellään tämä aihe joskus toiste.
Thomas selittää ja lähestyy minua ja vangitsee huuleni omillaan. Oi, voi. Tätä minä tarvitsen.
Ei, ei todellakaan! Minä en ansaitse tälläistä kohtelua!
- Irti minusta. Tämä aihe on käsitelty! Olet loukannut minua todella pahasti edes kysymällä tälläistä. Minä poistun täältä. Enkä tule takaisin!
- Rose odota! Minä rakastan sinua, älä mene, Thomas huutaa selälleni.
En vastaa mitään. Thomas antaa minun mennä ja jää seisomaan makuuhuoneeseemme.
Kuinka voisin jäädä? Edes kerran minä haluaisin, että menisin velvollisuuksien edelle. Menin naimisiin Thomasin kanssa velvollisuudesta. Hän halusi minut. Mutta minä en jää tänne velvollisuudesta. En todellakaan.
- Rose. Tämäpä iloinen yllätys! Isä sanoo avatessaan oven.
Hymyilen pienesti mutta tunnen kuinka kyyneleet alkavat tehdä tuloaan.
Heittäydyn isän syliin ja alan itkeä.
- Onko jotain ikävää tapahtunut pikkuinen? isä kysyy ja rutistaa minua tiukasti.
- Minä en mene sinne takaisin. Saanhan jäädä tänne? kysyn ja isän silmät laajenevat samalla tavalla kuin Thomasinkin aikaisemmin tänään.
- Sinä puhut taas. Onpa ihanaa kuulla ääntäsi, isä sanoo.
- Saanhan jäädä? toistan.
- Tietenkin. Tulehan ja kerro mitä on tapahtunut.

***

Siitäkin on nyt pari kuukautta. Thomas ei ole yrittänyt löytää minua. 
Tunnen pienen töytäisyn vatsassani. Voisiko se olla? Eihän se voisi?
Miten surkuhupaisaa. Minä taidan olla raskaana ja Thomas on etsimässä itselleen tulevan lapsensa äitiä.
Nousen ylös ja painan molemmat kädet vatsalleni. Kyllä, minä taidan olla raskaana. Ja itse asiassa aika pitkälläkin. Miten en ole huomannut sitä?
Ovelta kuuluu koputus.
- Sisään, sanon varovasti.
- Sinulle tuli vieras. Käykö se? isä kysyy astuessaan sisään Thomas seuranaan.
- Käy se, vastaan ja isä jättää Thomasin huoneeseen kahdestaan kanssani.
- Hei, Thomas sanoo varovasti.
- Hei vaan, vastaan sydämeni takoessa kiivaasti.
- Minun täytyy pyytää sinulta anteeksi. Olen ollut typerä. Minulla on ollut kamala ikävä sinua. Ja tulin kysymään huolitko minut takaisin. Ja jos, emme saa lapsia niin sitten emme saa. Ehkä, Jeff hankkii vielä lisää lapsia ja joku niistä voi periä minut ja asemani.
- Oletko tosissasi? kysyn vakavana.
- Olen. Vain sinulla on väliä. Rakastan sinua niin paljon. Tulethan takaisin Rose?
- Tulen, sillä minäkin rakastan sinua. Ja minulla on sinulle pieni yllätys. Minä taidan olla raskaana, sanon ja painan molemmat käteni kuin todistukseksi vatsalleni.

                                                              The End                                                                



Eli sen pituinen se. Sukupolvien yli tarina on saatettu päätökseen. Olen tätä vuoden päivät tehnyt ja nyt on tullut aika lopettaa. Oli haukaa vaihteeksi tehdä keskiaika teemaa, mutta nyt haluan keskittyä vain yhteen tarinaan kerrallaan.

Toista tarinaani voi lukea täältä:


Kiitos kaikille kommentoijille, sekä lukijoille. :)

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, että kenen sukupolven tarina tässä tarinassa oli kiinnostavin? Tai kuka oli lempi hahmonne tai pariskunta?  Pistäkää kommenttia.

 ~ Pisara

16 kommenttia:

  1. Mitä!? Ei tää voi loppua vielä! Tää oli yks mun suosikkiblogeista. Tulee ikävä tätä tarinaa :(
    Mutta kiva osa jokatapauksessa. Rose on nätti aikuisena, voisitko ehkä vielä tehdä jonkun extra osan jossa näkyisi vaikka Rosen ja Thomasin lapsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä vielä teenkö mitään extraa kun rupesin jo poistelemaan kaikkia ladattuja, mutta pistän korvan taakse toivomuksen. :)

      Poista
  2. Voi eiii :( Tää loppui... :( Tää on ollut aivan liian ihana tarina ja toivottavasti, et poista tätä täältä, niin mä voin lukea tän joskus uudelleen!! :)

    Kaikki nämä perijät ovat olleet ihania ja on ollut mahtavaa lukea tätä. Rakastan tätäkin niin paljon <3
    Haluaisin kyllä vielä nähdä minkälainen olisi Rosen ja Thomasin lapsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Pidän tämän tarinan kyllä täällä, että voi tulla uudestaa lueskelemaan. :))

      Poista
  3. Voi kurjuuksien kurjuus. Loppu on aina riipaiseva.
    Oli ilo lukea, että kommentoinnillani on tähän asti tarinassa ollut omat piristysruiske-hetkensä. Ilolla olen kommentoinut ja lukenut tätä tarinaa, ja harmillista on, että loppu koitti näin varhain. Vaikka eihän tämä tarina mitenkään tyngäksi jäänytkään. En vain osannut odottaa ;_;

    Keskiaikaisia tarinoita on simspelaajilla niin vähän (ja ohan se ihan ymmärrettävää kun kohtalona on kuormittuminen ladattujen alle), ja tämä on ollut tarinoista aktiivisin ja mieleenpainuvin. Ehkä siksi, että perijäsi, ja tarinan jatkajat ovat olleet eniten toinen toisistaan eriäviä. Ja jokaisen persoona on ollut mahtavalla tavalla ihan omansa kullakin.

    Jos joskus päätät kokeilla uudestaan keskiaikaista tyyliä, tai suuntaviittoja niin ilmoittelethan? Olen ensimmäisten joukossa lukemassa :). Kiitos tästä tarinasta ja menestystä toisen tarinasi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, niitä ladattuja tuli kyllä paljon ladattua tämän tarinan myötä.

      Ilmoittelen heti ensimmäisenä sinulle jos keskiaika teema taas iskee minuun. Voi hyvinkin olla, että jossain vaiheessa taas tekee mieli kirjoitella tällä tyylillä. Nyt oli vaan aika lopettaa kun ei ollut innostusta enää yhtään. :O

      Poista
  4. Rose on ollu mun suosikkihahmo tässä tarinassa. Niin ihana tarina ja harmi kun päättyy, mutta sellaista elämä on. Valintoja.

    Kiitos tästä tarinasta!

    VastaaPoista
  5. Mitä?! Nytkö tämä loppui? Täysi yllätys! Jäi vähän haikea mieli, olisi tehnyt mieli nähdä vielä ainakin Rosen vauveli.

    Oli ehdottomasti yksi tämän osan huippukohdista kun Rose sai äänensä vihdoin päälle (öö mitä?).

    Lempihahmoja oli monta, Rose yksi niistä.
    Niinkuin jo joku taisi mainitakkin, on rankkaa tehdä keskiaikaista tarinaa. Ladattuja ladattujen perään. Itsellä siitä jo pikkuisen kokemusta Firestonen myötä. :)

    Mutta sinulle paljon kiitoksia hyvistä hetkistä tämän tarinan parissa!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Tulin tosiaan siihen tulokseen, että yksi tarina riittää tällä hetkellä minulle. Koska yhden osan kuvaamiseen todella menee paljon aikaa ja sitten kun on kaksi tarinaa kesken niin aikaa menee vielä tuplasti enemmän.
      Ja tosiaan ne ladatut. Ah, oon niin helpottunut kun pääsin vähän poistelemaan kaikkea ylimääräistä.

      Poista
  6. Voi harmi että loppui :( Mutta hieno lopetus oli! :) Hienoa, että Rose sai äänensä takaisin ja elämä lähti kulkemaan. Ja tää tarina on ollu hirveen ihana <3 Kiitos paljon tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :3
      Tätä oli kiva tehdä, mutta kiinnostus lähti loppumaan ja sen myötä uusien osienkin tulo väheni. Ajattelin, että parempi tehdä lopetus kun vielä siihen inspiraatio riitti, että saatiin tämä tarina kunnolla purkkiin. :)

      Poista
  7. Äääeewh. Nyt jo harmittaa, vaikkakin löysin tän blogin.. päivän tai kaks sitte. Oon lukenu kaikki nuo osaset ja rakastin (jos sitä siksi voi kutsua ;D) jokaista. Jotenkin harmittaa, kun loppui ''nyt jo''. Osaat todella hyvin kirjoitella ja kuvakulmat on ihania. Voisin lukaista muutkin tarinat, mitä ootkaan kerennyt kirjottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Kiva, että löysit blogini vaikkakin jo kun tämän sain valmiiksi.
      Käyppäs vain lukemassa muitakin tarinoitani, kaksi on vielä ihan elinvoimaisia! :)

      Poista
  8. Löysin tän blogin aikoinaan ja luin osat kiinni, sitten unohdin ja nyt löysin taas uuudestaan ja huh, täällähän oli päästy loppuun. Hyvä tarina mutta niin hyvää tyyliä ja meninkiä että olisi mielellään seurannut vielä pidempäänkin. Joka tapauksessa pyydän linkitystä, itse löysin tämän toisen seuraamani tarinan linkkipalkista ja toivon että ilo leviää omankin legacyni kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tän vaikka tarina jo päätöksen saikin. :)
      Linkkasin lc:si.

      Poista