30. OSA

 On kaunis tavallinen kesäpäivä ja kaikki on ihan niin kuin pitääkin. Vai onko sittenkään? Gregorien talossa vallitsee jännittynyt ilmapiiri.

 Molemmat vanhemmat katsovat järkyttyneinä nuortaparia ja miettivät, että mitä sanoisivat.

 Leonardo kurtistaa kulmiaan kun Leevi vetää Nennan kainaloonsa.

Tuntuu kuin kireys olisi käsinkosketeltavaa.

 - Minä otan Nennan mukaan, Leevi sanoo ja painaa suudelman vaimonsa niskaan. Nenna liikahtaa vaivaantuneena, mutta Leevi tiukentaa otettaan ja pitää tytön lähellä itseään.

 Iines purskahtaa itkuun ja nyyhkytys valtaa huoneen.

- Ymmärrätkö sinä mille vaaralle sinä olet altistamassa teidät? Daniel kysyy vakavana.

- Kyllä minä pidän Nennasta huolen, jos sitä tarkoitat isä.

- Miksi Leevi? Miksi sinä teet tämän? Lisa puuttuu puheeseen.

- Minusta tuntuu, että nämä seinät alkavat pikku hiljaa kaatua meidän niskaamme. Meidän kyytimme taisi tulla. Kirjoitan teille kun astetumme aloillemme, Leevi sanoo ja tarttuu matkalaukkuhin ja kävelee ulos ovesta.

Epämääräisten tunteiden myllertäessä Leonardo katsoo kun Nenna menee halaamaan Iinestä ja kuiskaa jotain tälle korvaan ja luo viimeisen silmäyksen heihin kaikkiin ja astelee Leevin perässä ulos. 

 - Oletko valmis? Leevi kysyy ääni täynnä innostuneisuutta.

 - Olen, Nenna henkäisee vaikka tuntee ikävän vihlaisun sisällään. Oliko oikein vain jättää kaikki? Mutta sitten hän luo hymyn huulilleen ja ajattee, että kaikki on sen arvoista kunhan hän saa olla Leevin lähellä.

 Leevi nostaa matkatavarat vaunuihin ja auttaa Nennan sisään. Nenna luo viimeisen katseen taloon josta oli pienessä ajassa tullut hänelle koti. Nyt hän olisi matkalla kohti tuntematonta, eikä tiennyt koska palaisi takaisin.

 Vaunujen nytkähtäessä liikkeelle Leonardo marssii suutuspäissään pihalle.

 Oven sulkeuduttua Lisa huokaisee syvään.

Mitä juuri oli tapahtunut?

 Kerratessaan tapahtumaa mielessään Lisan mieleen tuli Tuulikki, hänen rakas ystävänsä. Hän olisi varmasti halunnut, että hän pitäisi huolen tämän tyttärestä. Mutta miten hän voisi tehdä niin jos Nenna ja Leevi olisivat satojen kilometrien päässä hänestä. Hänet valtasi kauhukuvat merirosvoista, jotka ryöstösaaliiden lisäksi nappasivat mukaan kauniita neitoja.

 Lisa havahtui ajatuksistaan kun Iines vieläkin nyyhkytti eikä liikahtanut mihinkään. Lisasta tuntui, että hän oli vieläkin niin järkyttynyt, ettei osannut toimia.

 Lisan seisoessa järkyttyneenä paikallaan Daniel harppoi tyttärensä luokse ja otti tämän syliinsä.

- Ei mitään hätää kulta. Kyllä he tulevat vielä takaisin.

- Oliko hänen pakko ottaa Nenna mukaansa, hän oli minun paras ystäväni! Ei hänellä ollut oikeutta! Iines parkaisee ja purskahtaa uudelleen itkuun.

- Nenna on Leevin vaimo. Hänen piti mennä sinne minne miehensäkin menee, Daniel sanoo rauhallisesti.

- Mutta hän oli ensin minun ystäväni! Ei Leevillä ollut oikeutta omia häntä itselleen, Iines nyyhkyttää.

 Tunteiden myllertäessä sisällään Lisa katsoi miestään ja tytärtään.

Hetken itkettyään Iines irtaantui isästään ja juoksi Nennan ja Leevin huoneeseen ja sulki oven.

 Daniel nousi seisomaan ja kohtasi vaimonsa katseen.

 - He ovat vielä ihan lapsia. Mekin olimme vanhempia kun muutimme yhteen, Lisa sopertaa.

 - Niinhän he ovat. Me emme voi kuin toivoa, että kaikki menee hyvin, Daniel vastaa ja kävelee vaimonsa luokse ja vetää tämän lähemmäs itseään.

 - Mitä ihmettä he edes tekevät jossain merellä? Kalastajaksiko hän meinaa ruveta? Hänellähän on lahjoja paljon parempaan, Lisa parhataa.

 Hetken seisten toisiaan vasten Lisa ja Daniel päättävät aloittaa päivän toimet. He eivät voisi nyt tehdä asialle yhtään mitään.

 Parin tunnin kuluttua kun vanhempi pariskunta on saanut taloustyöt hoidettua Daniel astelee vaimonsa taakse.

- Mentäisiinkö kävelylle?

Lisa nyökkää ja tarttuu Danielia kädestä ja puristaa sitä aivan kuin varmistaakseen, että se on siinä vielä.

Pariskunta kävelee puistoon missä he usein viettivät aikaa kun lapset olivat vielä pieniä. Silloin tällöin Tuulikki ja Nennakin olivat mukana.

Lisa ja Daniel istahtavat puiston penkille ja katsovat synkkinä toisiinsa.

- Minä pelkään, että heille sattuu jotain. Leevi ei osaa vielä ottaa Nennan tarpeita huomioon. Ja Nenna on aivan liian ihastunut Leeviin pitääkseen puoliaan. Hän vain myöntyy Leevin tahtoon pitääkseen hänet tyytyväisenä, Lisa vuodattaa.

- Voihan olla, että tämä typerä matka on hyväksikin heille. Nennan pitää nähdä Leevin oikea luonne eikä vain katsella ruusunpunaisten unelmien läpi poikaa. Leevin pitää oppia kantamaan vastuuta teoistaan. Ehkä hän näin oppii sen, Daniel vastaa.

- Ehkä olet oikeassa, mutta minusta tuntuu, että meidän pitäisi pitää Nennasta huolta. Tuulikki oli sentään paras ystäväni.

- Tapahtuu Leevin ja Nennan välillä mitä tahansa, meidän kotimme on aina myös Nennan koti. Enempää me emme voi tehdä. Voimme vain varmistaa sen, että vaikka Leevi nyt päättäisi jättää velvollisuudet taakseen niin me takaamme sen, että Nenna saa olla meidän luonamme, Daniel vastaa ja huokaisee, koska on myös huolissaan nuorista.

 ***

Toisaalla Leonardo katseli tyhjäilme kasvoillaan vellovaa merta.

Tuuli ujelsi ja meri tyrskysi.
Oliko tämä nyt sitten hänen vikansa?

Epätoivoisena katsellessaan laineikasta merta Leonardo istahti penkille ja painoi päänsä käsiinsä.
Oliko hän tiedostamattaan pakottanut Leevin tähän ratkaisuun?
Miksi hän oli kehottanut Leeviä menemään Nennan kanssa naimisiin? Olisihan hänen pitänyt tajuta, että Leevilläkin oli tunteita Nennaa kohtaan vaikka veli ei niitä helposti näyttänytkään.

Illan alkaessa hämärtää kaikki perheenjäsenet saapuivat omilta reissuiltaan takaisin kotiin.

Leonardo yritti saada keskustelua aikaan mököttävän pikkusiskonsa kanssa, mutta yksinpuhelu siitä enemmänkin tuli. Kaikki olivat niin syventyneitä omiin ajatuksiinsa, että olivat unohtaneet Iineksen yksin kotiin.

Ennen kuin Daniel menisi juttelemaan pojalleen hän katseli kun Lisa väkersi heille illallista kuuman uunin ääressä.

- Tulehan tänne, Daniel sanoi äreälle pojalleen.
- Mitä nyt isä?

- Kerrohan oletko sinä kiinnostunut kenestäkään tämän kylän neideistä?
- Isä. Mitä sinä nyt?
- Sitä vain, että nyt sinulla on aikaa pohtia olisikos tässä kylässä ketään mieleistäsi nuorta neitoa, jonka voisit viedä vihille ennenkuin minä rupean järjestelemään asioita.

- Minä en todellakaan ole kiinnostunut tälläisestä nyt!
- Koskas sitten? En minä tarkoita, että sinun nyt pitäisi mennä naimisiin. Mutta tälläisten asioiden järjestely vie aikaa, joten mieti tarkkaan tai minä mietin.

- Ruoka on valmista, Lisa sanoi kun kuuli mille raiteille miesten jutustelu oli menossa.

- Isä, älä puutu asioihini!
- Minä puutun niihin jos näen aiheelliseksi puuttua.

Huokaisten Lisa asetteli lohen lautaselle.

Huolestuneena Lisa katseli toista poikaansa. Mitäköhän tulevaisuus toisi heille kaikille tullessaan? Jotenkin hänestä vain tuntui, että heidän huoleton perhe-elämänsä oli muuttumassa.

Ekaa kertaan vuosiin he kaikki mahtuivat ruokapöydän ääreen samaan aikaan.

- Älä huolehdi pikkuinen, kyllä he tulevat takaisin, Daniel lausui Iinekselle.

- Mistä tiedät? Mitä jos he jäävät sille tielleen? Iines tiukkasi.
- Eivät he millään paatilla perhettä voi kasvattaa, Daniel vastasi.

- Mitä tarkoitat? Iines kysyi ja pomppasi ylös tuolilta.
- Sitä, että jossain vaiheessa he luultavasti saavat lapsen. Halusivat he sitä tai eivät. Ja sitten kun se tapahtuu he kipittävät nopeasti takaisin kotiin.
- Daniel, Lisa sanoi varoittavaan äänen sävyyn ja mulkaisi miestään.
- Lasten on aika kuulla tosi asiat, Daniel huokaisi.

Illallisen jälkeen kaikki vaihtoivat yövaatteet ja lapsukaiset kömpivät vuoteisiinsa.

Leonardo puhalsi kynttilän sammuksiin ja painoi päänsä heti tyynyyn eikä sanonut vanhemmilleen mitään.

- Minulla tulee ikävä heitä. Myös Leeviä vaikka hän onkin ihan tyhmä, Iines sanoi vanhemmilleen.
- Kyllä he palaavat. Hyviä öitä, Daniel vastasi ja työnsi Lisan makuuhuonetta päin.

- Missäköhän he ovat nyt? Lisa huokaisi.

- Älä huolehdi. Kyllä he pärjäävät, Daniel vastasi ja otti Lisan kainaloonsa.

- Minä rakastan sinua, Daniel mutisi ja painoi huulensa vaimonsa huulille.

- Kunpa he voisivat kokea tälläisen samanlaisen rakkauden toistensa kanssa, Lisa sanoi ja katsoi miestään.
- Kyllä he varmasti kokevatkin sen viellä. Heillä on se etu, että he ovat jo ihastuneet toisiinsa. Sinä sen puoleen koitit vain kartella minua aluksi, Daniel naurahti.
- Sinä hätäilit sen asian kanssa liikaa. Minua pelotti.
- Sinä se pelotit minua.

~