22.OSA

 Tuulikin tulessa taas kylään, Lisa oli häätänyt lapset pihalle leikkimään, että saisi jutella rauhassa ystävänsä kanssa. Lapset olivat kasvaneet hurjaa vauhtia. Leevi oli nyt kahdeksan vuotta vanha ja Leonardo oli viisi vuotias.

 - Nämä ovat ihania. Olisipa meilläkin kotona lemmikkejä. Teillä on koira ja hevonenkin. Meillä ei ole mitään, Nenna selitti innoissaan pieni tipu sylissään.

 - Nuo kanat voisit viedä mennessäsi. Niistä ei ole mitään iloa, Leevi puuskahti maasta.

 - Mutta nämä tiput ovat juuri ihania, Nenna huokaisi.

 Tunteja myöhemmin Tuulikki tuli huutelemaan, että oli kotiin lähdön aika.

 - Äiti, minäkin haluan lemmikkejä. Miksei meillä ole mitään? Ei yhtikäs mitään, Nenna valitti.

- Sinä tiedät, ettei isä pidä eläimistä, Tuulikki vastasi lyhyesti.

 - Isä nyt ei pidä mistään, Nenna puhahti.

- Nenna, Tuulikki sanoi varoittavasti vaikka tiesi, että tytär oli oikeassa. Hänen aviomiehensä nimittäin ei pitänyt mistään. Ei edes hänestä. Tai no, heidän pojastaan hän kyllä piti. Olihan tämä mies.

 Leevi katsoi kun Tuulikki ja Nenna lähtivät pihasta. Nenna käveli edeltä päin hieman myrtsinä äidilleen.

 - Mennään sisälle, Leevi sanoi pikku veljelleen.

- Joo, Leonardo hihkaisi ja nousi pystyyn.

 - Varo sitten, ettet tipu lampeen, Leevi varoitti veljeään joka tykkäsi juoksennella pitkin pihaa.

 - Tulehan Leevi hetkeksi tänne, Daniel sanoi kun Leevi ja Leonardo astuivat sisään.

 Leonardo meni heti ahmimaan äidin tekemää iltapalaa kun Leevi joutui juttelemaan isälleen.

- Mitä nyt? Leevi ihmetteli.

 - Me olemme äidin kanssa jutelleet ja tulleet siihen tulokseen, että sinä pääset kyläkouluun, Daniel ilmoitti.

 - Kouluun? Leevi kysyi ihmeissään.

- Niin. Meistä on tärkeää, että sinä oppisit lukemaan, Daniel kertoi.

- Ai vähän niinkuin aateliset? Leevi kysyi kummissaan.

Daniel naurahti.

- No, vähän niinkuin.

 Juttu tuokion jälkeen Leevikin sai äidin tekemää maailman parasta kurpitsapiirakkaa.

 - Sinä alat nyt olla jo sen ikäinen, että varmaan osaisit itsekkin viedä lautasen jo pois pöydästä, Daniel sanoi pojalleen.

 - Kaipa minä sitten osaankin, Leevi sanoi hyväntuulisena.

Tuntia myöhemmin Lisa käveli lastenhuoneeseen.

- Olisi aika käydä nukkumaan, Lisa sanoi pojilleen.

 - Nytkö jo? Leevi ihmetteli, koska oli todella pirteänä vielä.

- Nyt jo, Lisa vastasi.

 - Selvä, Leevi vastasi ja meni vaihtamaan yövaatteet ylleen.

 - Hyvää yötä äiti, Leevi sanoi kömpiessään petiin.

- Hyvää yötä rakas, Lisa vastasi ja avusti Leonardoa yövaatteiden laitossa.

 Lisa nosti Leonardon syliinsä kun tämän silmät rupesivat jo luppaamaan.

Ja ennenkuin laski tämän sänkyyn hän keinutteli Leonardoa hiljalleen sylissään niin, että tämä nukahti kokonaan.

 Aamulla Leevi heräsi ennenkuin äiti ennätti tulla herättämään.

 Leevi pomppasi sängystä ylös ja petasi vuoteensa.

 Sen jälkeen hän meni herättelemään nukkuvaa pikkuveljeään.

 Leevi auttoi unisen pikkuveljensä alas sängystä.

 Sitten hän vielä sijasi tämän vuoteen. Leonardo oli vielä sen verran pieni, ettei osannut tehdä kotitöitä.

 Juostessaan ulos huoneesta Leevi huomasi, että äiti oli jo aamupalan laitossa.

 Mutta ennen aamupalaa Leevi päätti hoitaa päivän askareet ensiksi pois alta.

 Tunnollisesti hän keräsi kananmunat vaikka inhosi sitä hommaa. Eikös tämä ollut sitä naistenhommaa? Leevi pohti.

 Vihdoin aamuaskareitten jälkeen Leevi pääsi aamupalan kimppuun.

 Leonardon lautanen oli jo tyhjillään pöydällä kun Leevi meni äitinsä viereen.

- Saanko mennä tänään yksin kaupungille? Leevi kysyi.

- Jos muistat olla varovainen, etkä häiritse ihmisiä, Lisa vastasi pojalleen.

- Muistan olla varovainen, enkä häiritse ihmisiä, Leevi toisti.

 - Sitten voit mennä, Lisa vastasi ja Leevi jatkoi aamupalan pupeltamista.

- Tulet sitten reippaasti ennen pimeää takaisin, Lisa jatkoi vielä aiheesta.

- Ainahan minä, Leevi sanoi ja hymyili äidilleen.

- Leevi. Minä olen tosissani, Lisa sanoi.

- Joo, joo äiti.

 Äidin tiskatessa Leevi kävi nopeasti pukeutumassa ja juoksi sitten innoissaan ulos.

 Hän käveli vanhalle ladolle siinä toivossa, että saisi pomppia heinäkasoissa. Mutta lähestyessään heinäkasoja Leevi kuuli puheensorinaa ja kikatusta.

 Varovaisesti hän meni ladon kulmalle ja katsoi ketä siellä oli.

 Leevi ei ollut uskoa silmiään. Nennan isoveli pussaili siellä jotain aatelistyttöä.

 Leevi koitti hiljaa perääntyä, ettei häntä huomattaisi, mutta hän astui vahingossa risun päälle, joka napsahti poikki. Samantien nuoret säpsähtivät toisistaan irti.

 Aatelistyttö työnsi Nennan isoveljen pois ja häipyi tontilta pojan estelyistä huolimatta.

 - Mitä sä hiivit täällä kyttäämässä muita pentu! Nennan isoveli sanoi vihaisesti.

 - Ei kuulu sulle! Mitä sä itse täällä lääpit tyttöjä? Leevi puolustautui.

 - Sitä sä tuskin pystyt ymmärtämään kun olet vielä tommoinen pentu, poika sanoi ivallisesti Leeville.

- Sen mä ainakin ymmärrän, että toi mitä sä teit on kiellettyä, Leevi sihahti takaisin.

 - Varokkin jos sanot jollekkin, poika sähähti ja Leevi enätti juosta karkuun ennekuin Nennan isoveli ehti tarttua häntä henkseleistä.

 Pitkään mietittyään tapahtunutta Leevi kuljeskeli ympäriinsä kunnes saapui kotitielleen ja huomasi Nennan pihalla.

 - Odota siinä, Leevi huusi ja lähti lähestymään Nennaa.

 - Mitä asiaa sulla mulle on? Ethän sä ikinä tuu tänne, Nenna ihmetteli.

 - Laita silmät kiinni. Leevi komensi.

- Miksi? Nenna ihmetteli.

- Laita nyt vaan, Leevi sanoi ja tyttö totteli ihmetellen.

Leevi otti askeleen eteenpäin ja painoi huulensa suoraan Nennan huulille.

Se oli heidän kummankin ensi "suudelma".

 - Miksi sinä noin teit? Nenna kysyi posket punaisina.

 - Että tiedän miltä se tuntuu, Leevi sanoi ja käveli pois hieman nolona.

 Posket kuumottaen ja sydämen hakatessa Nenna katsoi hölmistyneenä kun Leevi juoksi pois.

***

 Talven tullen Leonardo täytti kuusivuotta ja koki samalla myös hirmuisen kasvupyrähdyksen. Lisa katseli usein ikkunasta kun lapset leikkivät pihalla. Lisa oli jo pitkään miettinyt eikä keksinyt mitä oli tapahtunut kun Leevi ja Nenna olivat alkaneet kyräilemään toisilleen. Sitä oli jatkunut jo jonkin aikaa eivätkä he suostuneet leikkimään toistensa kanssa.

 Kun Leonardo ja Nenna rakensivat vieressä lumiukkoa Leevi rakensi viereen omansa.

 - Tulisit nyt leikkimään hippaa meidän kanssa, Leonardo yritti pyytää veljeään.

- Anna sen olla. Ei se tule, Nenna tuhahti.

 - Kuka sun kanssa haluaisi leikkiä, Leevi tiuskaisi ja heittäytyi maahan.

 Leevi katseli taivaalle syttyneitä tähtiä ja oli näreissään kun Leonardo leikki Nennan eikä hänen kanssaan.

 Leonardo ja Nenna juoksivat nauraen ympäri taloa.

 Leevi kyllästyi heihin ja meni sisälle.

- Missä isä on? Leevi kysyi äidiltään joka juorusi Tuulikille.

- Isä on tekemässä töitä. Älä mene sinne nyt, Lisa vastasi ja nousi sohvalta.

 - Kerrohan miksi, et leiki Nennan ja Leonardon kanssa ulkona? Lisa kysyi varovasti.

 - En halua. Miksi utelet? Leevi tiuskaisi.

 - Enhän minä mitään utele, Lisa sanoi äkkiä.

- Me taidammekin lähteä, Tuulikki sanoi ja nousi sohvalta.

 - Tuletteko huomenna? Lisa kysyi ystävältään.

- Voimmehan me tullakkin, Tuulikki vastasi.

 - Lähdetään kotiin Nenna! Tuulikki huusi tyttärelleen.

 - Okei, Nenna vastasi pettyneenä. Häntä harmitti koska hänestä oli mukavaa olla Leevin ja Leonardon kotona. 

Kotona taas ei ollut mukavaa. Isä oli niin kylmä eikä ikinä kiinnittänyt mitään huomiota häneen. Vain isoveljeen. Nennasta tuntui, ettei hän tehnyt mitään oikein. Isä kehui veljeä aina vain, vaikka ei olisi edes mitään kehumisen arvoista. Äitiinkin isä suhtautui hyvin kylmästi.

 Illalla Leonardo selitti innoissaan äidille miten ison lumiukon he olivat Nennan kanssa tehneet.

 Lisa hymyili Leonardolle, mutta katsoi sitten huolestuneena Leeviin.

- Leevi, etkö tulisi pöytään syömään?

 - En! Minä syön täällä, Leevi tiuskaisi.

 - Jutellaanpa hetki, Daniel sanoi Leeville Lisan tiskatessa.

Myrtsinä Leevi istahti eteisen penkille.

 - Eikun tule tänne, Daniel sanoi ja istahti olohuoneen sohvalle ja Leevi käveli hiljaa perässä.

 - Oletko vihainen kun en totellut äitiä ja tullut ruokapöytään syömään? Leevi kysyi varovasti isältään.

 - Sekin olo typerä juttu, mutta miksi olet vihainen Leonardolle? Eihän hän ole tehnyt sinulle mitään, Daniel aloitti.

 Leevi katsoi tuimasti isäänsä eikä vastannut.

 - Johtuuko se siitä, että hän leikki Nennan eikä sinun kanssasi? Daniel kysyi rauhallisesti.

Leevi kohotti toista kulmaansa.

- Ehkä.

 - Olisthan sinäkin voinut leikkiä heidän kanssaan, Daniel sanoi.

- Enkä olisi! Leevi tiuskaisi.

- Mikset muka?

- Ei kuulu sinulle! Leevi tiuskaisi uudelleen.

- Noh, noh. Onko sinun ja Nennan välillä tapahtunut jotain? Daniel kysyi katsoen poikaansa suoraan silmiin.

- No ei ole! Lopeta tuo kyseleminen, Leevi sanoi vihaisena.

 - Jos et kerran halua jutella mene sitten nukkumaan, Daniel sanoi edelleen tyynen rauhallisena.

 - No niin menenkin! Leevi huusi ja paiskasi huoneen oven kiinni.

 Vaihdettuaan itselleenkin yövaatteet Daniel lähestyi Lisaa.

- Älä ole huolissasi. Se kuuluu tuohon ikään, Daniel sanoi rauhoittavasti.

- Jotain on kyllä tapahtunut. Ei Leevi ole ennen tuollainen ollut, Lisa sanoi.

 Daniel tarttui hellästi Lisaa käsistä.

- Veljekset riitelevät aina ja Leevi on ilmeisesti ruvennut pelkäämään tyttöpöpöjä, Daniel naurahti.

- Toivottavasti olet oikeassa, Lisa huokaisi.

 - Se vaihe menee ohi, Daniel sanoi ja painoi hellän suudelman Lisan huulille.

 - Toivottavasti siihen ei mene kauaa, Lisa sanoi.

- Sinä vielä toivot, että kunpa tämä olisi kestänyt kauemmin. Murrosikäset pojat ovat kamalia,  Daniel virnisti ja sai Lisan nauramaan.

- Sinä ja Julius olitte ainakin rasittavia, Lisa naurahti.

- Et sitten itse, Daniel virnisti ja laittoi Lisan hiussuortuvan tämän korvan taakse.

~