lauantai 23. helmikuuta 2013

3.OSA

***Candy***
 Viikot vaihtuivat kuukausiin kun Gray oli poissa. Juliuksen nukkuessa hoidin kotityöt.
 Olin väsynyt ja huolissani. Grayltä ei ollut tullut ensimmäistäkään kirjettä. Ilmat olivat kylmenneet jo todella ja mietin todella miten selviäisimme talven yli. Tai miten Gray selviäisi talven yli.
 Tallin siivoamisen jälkeen oli pakko mennä sytyttämään takka sillä tärisin. Mutta ilman Graytä meillä pian loppuisivat polttopuut. 
 En pystynyt olemaan miettimättä, että miten Gray voi juuri tällä hetkellä? Oliko hän kunnossa ja ajatteliko hän meitä? Minua? 
 Työnsin kohmeiset sormeni lähemmäs takkaa ja toivoin, että asuntomme lämpenisi.
 Uupuneena istahdin nojatuolille ja katselin tulen tanssia. Minulla oli ikävä Graytä, vaikka hän olikin ollut töykeä lähtiessään. Siitä huolimatta kaipasin häntä kovasti.
 Varsinkin öisin tiedostin sen, että Gray oli poissa.
Vuoteessa oli niin ikävä nukkua yksin. Vaikka emme me edes olleet olleet läheisiä, paitsi sinä yönä kun Gray oli saanut tiedon sotaan lähdöstä. Yöt nukuin levottomasti ja näin painajaisia Grayn kuolemasta.
 Seuraavana päivänä katselin hämmestellen ratsuani. 
-Voi, voi. Sinä taidatkin olla pieniin päin. Sinne se sinunkin sulhasesi sotaan lähti, puhelin hevoselle.
 -Sinä varmasti selviydyt paremmin kuin minä. Et taida paljon perään surra, vai mitä? lepertelin.
 -Ainakin saamme Juliukselle oman ratsun, huokaisin.
 Minua harmitti kovasti kun Gray ei ollut näkemässä Juliuksen ensimmäisiä haparoivia askeleita. 
 -Kyllä sinä hienosti kävelet jo, sanon ja kaappaisen Juliuksen syliini. Ikävä iskee sydämeeni kun katson pikkuistani silmiin. Hänellä on Grayn siniset silmät.
 En voisi kuvitella elämääni ilman tätä pikkumiestä. Enkä voisi kuvitella, että olisin saanut hänet aikaan kenenkään toisen kanssa. Pyyhkäisen kyyneleen silmästäni ja mietin, että minä todella rakastan miestäni ja lastani.
 Kävely harjoitusten jälkeen on aika laittaa Julius päiväunille.
-Nuku hyvin, sanon ja suukotan Juliusta. Julius tarttuu pienillä sormillansa sormestani mutta nukahtaa pian.
 Kun olen laittanut Juliuksen nukkumaan tunnen itseni hieman huonovointiseksi. Minun olisi ehkä syytä syödä jotain.
 Rauhallisin ottein rupean valmistamaan itselleni päivällistä siinä toivossa, että olotilani kohenisi.
 Voi, Gray. Tulisit jo takaisin.
 Olotilani hiukan kohenee kun saan suolaista. Heti kun olen syönyt kuulen, että Julius on heräilemässä.
Vähän aikaa istun ja leikin Juliuksen kanssa, mutta sitten on Juliuksenkin aika syödä.
 Julius katsoo minuun kysyvästi ja ymmärrän, että poika ei ole mielissään ruokavaihtoehdosta.
-Voi kultapieni kun nyt meillä ei ole paljon muuta, sanon.
 Juliuksen mutustellessa ruokaansa istun hetkeksi alas ja henkäisen.
 Juliuksen syötyä tiskaan astiat ja sitten nostan pojan.
-Voi kulta, nyyhkäisen ja painan lapseni syliini.
-Tulisi jo se isä kotiin, huokaisen ääni väristen.
 Ensilumen sadellessa Alice saa ensimmäisen poikasensa.
 -Voi kun sinä olet suloinen, henkäisen ja toivon, että heinät riittäisivät talven yli.
 Sitten se taas tulee.
 Nämä oireet minä oikeastaan taidankin tunnistaa.
 Hyvin nopeasti siirrän hevoset talliin ja juoksen ulkohuussiin.
 Päivä vaihtuu iltaan kun saan vatsani tyhjennettyä.
Seison hetken pihalla ennenkuin menen katsomaan Juliusta ja hegitän raikasta pakkasilmaa. Gray sinun on tultava kotiin ja autettava minua.
 Tiätämättöänä vaimonsa tilasta Gray oli leiriytynyt kauas sotatantereelta.
 Kauhean vaivan jälkeen hän sai kun saikin tulen syttymään.
 Kukaan ei ollut huomannut kun hän poistui matkareitiltä. Hän ei tehnyt sitä pelokkuuttaan vaan koska oli kuullut, että vastapuoli oli hyökkäämässä kylään. Hänen oli vietävä perheensä suojaan.
 Gray oli tehnyt vaihtokaupat talon luovutuskirjasta erään sotatoverinsa kanssa. Maxin vaimo sekä lapsi olivat menehtyneet synnytyksessä eikä Max halunnut palata enää kotiinsa.Niinpä he olivat tehneet vaihtokaupat. Max oli auttanut Graytä pakenemaan reitiltään.
Rakas Candy, minä tulen niin pian kuin voin, Gray sanoi mielessään.
 Talvi oli jo pitkällä ja olin aivan viimeisimmilläni raskaana. Olin juuri vienyt pojan nukkumaan kun kuulin pihalta ääntä.
Lukko kääntyi auki ja sydämeni hakkasi hullun lailla.
 Lunta syöksähti päin naamaani kun ovi aukesi. Tuntui kun ilma olisi pihisissyt sisältäni pois kun tajusin ketä katsoin silmiin.
 Suustani pääsi vain pieni vinkaus kun ovi Grayn takana pamahti kiinni.
 Hetken olin aivan lamautunut, mutta Gray otti kaksi isoa harppausta luokseni ja kaappasi minut syliinsä.
 En pystynyt sanomaan sanaakaan vaan purskahdin kyyneliin.
Gray painoi huulensa kaulalleni ja puristi minut lujemmin itseään vasten.
 -Oletko se todella sinä vai näenkö unta? henkäisen.
 -Minä todella olen tässä, Gray kuiskasi ja katsoi minua lempeästi silmiin.
-Sinulla olikin minulle pieni yllätys, Gray sanoo lempeästi ja tunnustelee vatsakumpuani.
 -En minä huviksenikaan laittaisi sinun housujasi jalkaani. Yksikään mekoistani ei enää mahdu minulle, hymyilen.
 -Niin. Tämä on mukava yllätys, mutta tuo vähän mutkia matkaan. Pystytkö kävelemään? Gray kysyy vakavana.
 -Kyllä minä varmasti pystyn vähän kävelemään. Mihin olemme menossa? kysyn.
-Meidän täytyy muuttaa. Heti tänään jo. Sota ei ole vielä päättymäisilläänkään. Joukot ovat siirtymässä tänne. Olen hommannut meille uuden asunnon, mutta sinne on aika matka, Gray sanoo.
-Sitten meidän ei auta kuin lähteä, sanon vakavana.
 Gray tarttuu minuun varovasti ja suutelee minua.
 -Candy. Minulla oli ikävä sinua, Gray kuiskaa ja painaa huulensa uudelleen huulilleni.
 -Niin minullakin sinua. Pelkäsin puolestasi joka päivä, huokaisen.
-Minun on lähdettävä takaisin heti kun olette turvassa, Gray huokaa.
-Sotaanko? kysyn kauhuissani.
-Valitettavasti. Minä menen nyt ottamaan pojan, mene pukeutumaan lämpimästi, Gray sanoo ja sipaisee hiussuortuvani korvan taakse.
 Gray katseli kun Julius kömpi ylös sängystä ja loi katseen suoraan häneen.
 -Et kai sinä ole unohtanut minua pikku mies, Gray sanoi lempeästi.
Julius ei uskaltanut vastata mitään, mutta tarttui isäänsä kädestä.
 -Minä olen isäsi hölmö, Gray kuiskasi ja halasi poikaansa.
 Matka ei ollut helppo. Lunta tuiskutti ja vauva potki koko ajan vatsaani ja olin jäljessä muista.
 Gray pysähtyi edellä ja huusi:
-Jaksatko vielä?
 Laahustin Grayn vierelle ja huohotin.
-Kyllä minä selviän.
Julius itki kylmyyttä ja väsymystä. Matka oli painajainen.
-Tässä se viimein on, Gray sanoi ja avasi talon oven ja meni sytyttelemään kynttilöitä.
 Toisesta makuuhuoneesta löysimme onneksemme pinnasängyn. Sytytin väsähtäneenä kynttilän kun Gray yritti laittaa Juliuksen nukkumaan, mutta poika oli vähän liian yliväsynyt ja talo oli aivan kohmeessa.
 Parahtaessani tuskasta Gray katsoi minuun huolissaan.
 Yritin purra huultani, mutta toinen supistus tuli heti perään.
-Mitä nyt? Gray kysyi vakavana.
-Minun synnytyspolttoni taisivat alkaa, voihkaisen.
Gray katsoo kauhuissaan minuun, mutta komentaa minut toiseen huoneeseen pitkälleen.
 Hien valuessa otsallani kävelen toiseen huoneeseen.
 Gray sytyttää takaan tulen ja käy keittämässä lunta meille vedeksi.
 Riisun päälisvaatteet pois ja asetun vuoteelle. Parahtaessani kivusta Gray laskeutuu vuoteelle viereeni.
-No niin kulta. Hyvin se menee. Hengitä syvään, Gray sanoo, mutta tunnen paniikin hänestä.
-Et sinä osaa hoitaa synnytystä, parahdan väsyneenä.
 -Jos pystyn tappamaan, pystyn myös tuomaan uuden elämän maailmaan, Gray sanoo napakasti vaikka hän itsekkin on uupunut matkasta.
Puristan kovaa Grayn kädestä ja huudan.
 -No niin ponnista, Gray sanoo ja näkee jo lapsemme tulevan maailmaan.
 ~


 Kolmas osa :)